Lasten- ja nuortentyö

Työ lasten ja nuorten parissa

Yksi seurakunnan tärkeistä tehtävistä on työ lasten ja nuorten parissa.

Seurakunta huomioi lapset ja nuoret lämpimästi ja oman ikäkautensa tarpeiden mukaisesti seurakuntaelämässä, seurakunnan keskellä ja seurakunnan työssä antaen lapsille ja nuorille suuren arvon.

Haluamme seurakuntana johdattaa lapsia ja nuoria Herran yhteyteen ja Herran sekä pyhien kirjoituksien tuntemiseen.

Haluamme tarjota myös seurakunnan tuen ja turvallisen ja kannustavan ympäristön elää nuorena uskoa todeksi arjen keskellä ja kilvoitella ja vaeltaa Jumalan edessä puhtaasti ja Herralle otollisesti eläen.

Seurakunnan työn ja vaikutuksen alla olevat lapset ja nuoret ovat ikäisekseen Pyhän Raamatun opetusten, tapahtumien ja henkilöiden taitavia tuntijoita.

"...jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa" (2. Tim. 3:15).

Lapsille, nuorille ja nuorille aikuisille

Seurakunta järjestää – säännöllisen seurakunnan kokouselämän lisäksi – lapsille, nuorille ja nuorille aikuisille moninaista rakentavaa toimintaa, esimerkiksi:

  • Nuori väki kokoontuu viikoittain, sunnuntaisin, yhteen – varttuneemmat nuoret nuortentunnille ja nuoremmat pyhäkouluun.
  • Varttuneemmille järjestetään nuorten ja nuorten aikuisten iltoja ja päiviä. Vietämme aikaa usein myös ulkona, eri paikoissa luonnon keskellä, jossa hengellisen rakentumisen lisäksi on hyvät mahdollisuudet erilaiseen yhteiseen tekemiseen ja pelailuun. Vierailemme vuoden aikana lisäksi erilaisissa mielenkiintoisissa kohteissa.
  • Pidämme myös Nuorten ja nuorten aikuisten leirejä. Näillä leireillä käymme lävitse – kuten nuorten päivissä ja illoissa – nimenomaan asioita, jotka ovat erityisesti ajankohtaisia nuorten ja nuorten aikuisten elämässä. Leirejä järjestetään kulloisenkin tarpeen ja tilanteen mukaan.
  • Vuosittain, heinäkuussa, pidetään odotettu Lasten ja nuorten kesäleiri. Raamatun opetuksen lisäksi leiri sisältää monia kesäleireille luonteenominaisia kivoja asioita; pelataan, uidaan, koetaan erilaisia kesäisiä leirielämyksiä jne. Jokainen leiri on jollakin tavalla sisällöltään erilainen kuin edeltävät leirit; aina on valmisteltu, kehitetty ja työstetty jotakin sellaista, mitä aikaisemmilla leireillä ei ole ollut.
  • Muutama kuukausi kesäleirin jälkeen, syyskuussa, kokoonnumme leirimuisteloihin. Vuosittaisissa muisteloissa palautetaan mieliin kesän leirin tapahtumia ja leirillä opittuja tärkeitä asioita ja opetuksia. Katsomme myös leirillä otettuja valokuvia, pelailemme ja leikimme. Muistelot on hieman kuin leiri pienoiskoossa.
  • Teemme myös useita kertoja vuodessa metsäretkiä nuotiolle. Jumalan luoma luonto antaa hyvät puitteet sekä uskon asioiden käsittelyyn että erilaiseen toimintaan kaikenikäisten kanssa. Joskus teemme yhdessä matkoja ja retkiä kauemmaskin.
  • Kannustamme lapsia ja nuoria aktiivisuuteen kunkin ikäryhmän mahdollisuuksien, kyvyn ja osaamisen mukaan; esimerkiksi leireillä lapset ja nuoret osallistuvat yhdessä aikuisten kanssa käytännön asioiden hoitamiseen kuten leiriympäristön rakentamiseen ja purkamiseen.
  • Uskossa ja seurakunnan keskuudessa olevat nuoret ovat tervetulleita palvelemaan seurakunnan keskellä seurakunnan monissa eri tehtävissä Jumalan johdatuksen ja hengellisen kypsyytensä mukaan.

Voit lukea lisää menneistä leireistämme ja tapahtumistamme täältä ja pyhäkoulusta täältä. Kuvia nuorten illasta löydät täältä.

Kokouksiemme yhteydessä kaikkein pienimmille on varattu mahdollisuus piirrellä omatoimisesti vanhempiensa läheisyydessä ja valvonnassa.

Turvallinen usko

Usko Jeesukseen Kristukseen antaa lapsille ja nuorille turvallisen ja vakaan elämän perustan.

Hyvä Raamatun tuntemus tuo mukanaan eväät ja varustuksen hyvään, ehjään, onnelliseen ja tasapainoiseen elämään.

Iankaikkisuuteen suunnattu katse johtaa näkemään tässäkin ajassa asiat oikein ja terveellä tavalla, ja elämään ja toimimaan sekä lähimmäistensä että itsensä parhaaksi yhteiskunnan keskellä.

Usko Jeesukseen on kaikin tavoin hyvä ja iloinen asia – aikuisten lisäksi myös lapsille ja nuorille.

Raamatun opetuksia

"Mutta Jeesus kutsui lapset tykönsä ja sanoi: 'Sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta'" (Luuk. 18:16).

"Totuta poikanen tiensä suuntaan, niin hän ei vanhanakaan siitä poikkea" (San. 22:6).

"Ja muista Luojaasi nuoruudessasi, ennenkuin pahat päivät tulevat ja joutuvat ne vuodet, joista olet sanova: 'Nämä eivät minua miellytä'..." (Saarn. 12:1-2).

"Kuinka voi nuorukainen pitää tiensä puhtaana? Siten, että hän noudattaa sinun sanaasi" (Ps. 119:9).

"Ylistäkää Herraa... te nuorukaiset ynnä neitsyet, te vanhat yhdessä nuorten kanssa. Ylistäkööt he Herran nimeä, sillä hänen nimensä yksin on korkea, hänen valtasuuruutensa ulottuu yli maan ja taivaan" (Ps. 148:7-13).

"Jumala, sinä olet opettanut minua hamasta nuoruudestani, ja yhä vielä minä sinun ihmeitäsi julistan" (Ps. 71:17).

Ajankohtaista

Evankelioimispäivät joulukuussa

  • Tiistai 3.12.
  • Keskiviikko 4.12.

Veljespäivät-viikonloppu la 28.12. - su 29.12.

Vanhemmisto-, vastuunkantaja-, julistus- ja opetustyössä palvelevat veljet kokoontuvat.

Tiedote

Sivustoa koskeva tekninen tiedote.

Ota yhteyttä -lomakkeen toiminnossa ilmennyt tekninen ongelma on korjattu ja lomake toimii jälleen.

Kokoukset Tampereella

Tulevat tilaisuudet

Kokoukset Rovaniemellä

Tulevat tilaisuudet