Heidin todistus
Olen jo lapsena saanut kuulla paljon evankeliumia Jeesuksesta leireillä ja pyhäkoulussa. Muistan, kuinka lapsuudessa sitten eräänä päivänä rukoilin sydämessäni kutakuinkin näin: "Jeesus, tule asumaan minun sydämeeni". Siitä hetkestä asti muistan, miten Herra oli kanssani aina joka tilanteessa, turvana ja apuna, eikä mikään tuntunut mahdottomalta tai turvattomalta.
Yläasteella minua kiusattiin paljon. Kiusaamisen ohessa muun muassa huudeltiin uskovaiseksi. Tätä jatkui niin pitkään, että lopulta tartuin sielujemme vihollisen syöttiin ja ajattelin, että minua ei kiusata, jos jätän Herran seuraamisen. Kadun edelleen sitä päätöstä. Yläaste olisi kestänyt vain vähän aikaa enää, mutta kun lähdin maailman teille, minulta kului pitkä jakso elämästäni hukkaan hyvin nopeasti, ja se aika teki paljon tuhoa elämässäni.
Muistan, miten ajattelin uhkarohkeasti, että kyllä minä sitten vanhana vielä palaan Jeesuksen tykö, vaikka kukaan ei voi päiviensä määrää tietää. Onneksi nuo ajatukseni eivät toteutuneet, vaan Jumala antoi minulle etsikkoajan varhaisessa aikuisuudessa vaikean ajan keskellä. Armossaan Jeesus pelasti ja vapautti syntielämästä juuri kun en olisi jaksanutkaan elää enää hetkeäkään maailmassa, jossa syntielämä rikkoo ihmisiä.
Etsikkoajan alussa tuntui, etten voi löytää kokosydämisesti Jeesusta elämääni, mutta Jumala halusi ensin raivata elämästäni pois niitä asioita, jotka eivät voineet jäädä. Parannuksen lisäksi Jumala odotti, että annan koko elämäni Jeesukselle, ja myöskin luovun halusta määrätä itse mitä päätän ja teen. Lopulta ymmärsin, että tuli antaa kaikki Jeesukselle, sydän ja elämä, ja silloin pääsin sisälle ahtaasta portista, josta Raamattu sanoo: "Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät" (Matt. 7:13-14). Pääsin ahtaasta portista sisälle elämään, Jumalan armoon Jeesuksen sovitusveren puhdistuksen kautta. Kaikki syntitaakat, murheet ja pelot olivat poissa, ja sijaan tuli ilo ja rauha, jotka ovat kestäneet läpi vaikeidenkin aikojen.
Raamattua lukiessani huomasin, että olin omaksunut ennen uskoontuloani asioita, jotka kuitenkaan eivät Raamatun sanan valossa ole Jumalan tahdon mukaisia. "Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika" (2. Joh. 1:9).
Ymmärsin, mitä Jumala odottaa seuraavaksi parannuksen teon jälkeen, ja menin upotuskasteelle, jossa vanha elämä sai jäädä kasteen hautaan. Kasteen jälkeen huomasin, etteivät vanhat houkutukset enää vetäneet, olin kokonaan vapaa. Jumala johdatti myös seurakuntaan, joka pitäytyy Jumalan sanassa niin kuin se on alkujaan kirjoitettu ja niin kuin Jeesus kehoitti: "ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti" (Matt. 28:20).
Seurakunnassa olen saanut kasvaa uskossa ja oppia yhä enemmän tuntemaan Jumalaa sekä Hänen tahtoaan ihmisiä kohtaan. Olen saanut täyttyä Pyhällä Hengellä ja saanut armolahjoja Raamatun lupausten mukaan. "...toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu" (Room. 5:5).
Heidi
Rovaniemi, Toukokuu 2020 (päivitetty joulukuussa 2022)
