Yhteiset illanvietot

Kokoonnumme – raamattutuntien ja järjestämiemme herätyskokouksien lisäksi – säännöllisesti ja aktiivisesti yhteisiin illanviettoihin.

Nämä yhteiset illanvietot ovat raamattutuntien ohella seurakunnan keskeisiä rakentumismuotoja.

Kuten kaikissa tilaisuuksissamme ja tapahtumissamme, on näissäkin kokoontumisissa Raamatun opetuksella keskeinen sija. Pysähdymme illan aikana yhdestä neljään kertaa katsomaan ja tutkimaan Jumalan sanaa. Opetushetkien välillä vietämme aikaa yhdessä ja rukoilemme – kunnes kohta taas jatkamme Raamatun opetuksien lävitse käymistä eteenpäin.

"Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana; opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa, psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne" (Kol. 3:16).

Iltojen opetusaiheet liittyvät usein toisiinsa; siitä jatketaan seuraavalla kerralla, mihin edeltävällä kerralla jäätiin. Käsiteltävät aiheet liittyvät ja kytkeytyvät eri tavoin myös siihen, mitä raamattutunneilla on käsitelty tai tullaan jatkossa käsittelemään.

Iltojen sisältö ja toteutustapa vaihtelee; kokoontumispaikat, viikonpäivät, alkamisajat ja kestot katsotaan tilanteen mukaan. Mikä kulloinkin on rakentavinta, sen mukaan toimitaan.

Tällä hetkellä yhteisiä illanviettoja pidetään keskimäärin kerran viikossa. Iltoja järjestetään Tampereella ja Tampereen ulkopuolella, sekä ulkona että sisätiloissa.

Yhteiset illanvietot ovat koituneet mukana olleille virvoituksen lähteeksi, keitaiksi arjen keskellä, illoiksi, joita iloiten odotetaan, ja joissa Herraa kaipaavan sydän tulee Herran ravitsemaksi ja täyttämäksi.

"Minä iloitsen sinun todistustesi tiestä, niinkuin kaikkinaisesta rikkaudesta. Minä tutkistelen sinun asetuksiasi ja katselen sinun polkujasi. Minä iloitsen sinun käskyistäsi enkä sinun sanaasi unhota" (Ps. 119:14-16).

"Sinun todistuksesi ovat minun iloni, ne ovat minun neuvonantajani" (Ps. 119:24).

Yhteisistä illanvietoista tiedotetaan seurakunnan kokouksissa ja tilaisuuksissa.

Katso valokuvia yhteisistä illanvietoista täältä.

Poimintoja sivuiltamme

Juhlien Raamattutunneilla kuulimme mm. kehotuksia tehdä Jumalan edessä oikeita valintoja ja elää Jumalan tahdossa. Syntiä ei tule Herran edessä puolustella, synti pitää tunnustaa ja hylätä. Jokainen istutus, jota taivaallinen Isä ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois (Matt. 15:13). Herra auttaa parannuksen tekeviä ja tahtoonsa nöyrtyviä eteenpäin. Kuulijakunta sai myös kehotusta ja rohkaisua viedä evankeliumia päättäväisesti eteenpäin, vaikka elämmekin vaikeassa ja Herran sanaa vastustavassa ja halveksuvassa ajassa.

Lue kirjoitus "Pääsiäisleiri ja Pääsiäisjuhlat 2014" kokonaisuudessaan täältä.