Seurakunnalle 14.5.2020 – Jatketaan rukoilemista I

Epidemia

Epidemia – koronaviruksen aiheuttama COVID-19-tauti – jatkaa Suomessa etenemistään ja vaikutustaan.

Kukaan meistä ei vielä tässä vaiheessa tiedä tarkasti, miten epidemiatilanne ja siihen liittyvät asiat tulevat etenemään ja jatkumaan.

Herran kutsu rukoukseen

Tiedämme kuitenkin ja muistamme, että ennen epidemian alkamista Suomessa – ennen tietoa kansainvälisestä pandemiasta – Herra johdatti ja kehotti meitä rukoilemaan maamme ja sen parhaan puolesta.

Esitin Pyhän Hengen vaikutuksesta kokouksessamme 7.11.2019 voimakkaan – poikkeuksellisen – kehotuksen ja vetoomuksen käydä rukoilemaan – voimakkaasti ja päättäväisesti – maamme, sen väestön ja esivallan puolesta. Rukousvetoomukseni perusteena oli – myös Hengen vaikutuksesta – saamani ja samassa kokouksessa 7.11. esille tuomani sanoma Suomesta, Suomen etenemisestä vääryyden tiellä – ihmissilmiin näkymättömän rajan yli, jota ei pitäisi ylittää – ja etenemisen seurauksista.

Ilmoitus oli vakava ja – kuten myös muistamme – hyvin ajankohtainen. Pidin siksi heti 7.11.-7.12. rukoilemisemme tueksi ja rohkaisuksi 26-osaisen Raamatun opetussarjan esirukouksesta ja esirukouksen mahdollisuuksista, voimasta ja vaikutuksesta.

Kaikkien kyseisten Raamatun opetusten lähtötekstinä oli apostoli Paavalin opetus anomisesta, rukoilemisesta, esirukouksien pitämisestä ja kiittämisestä "kaikkien ihmisten puolesta" (1. Tim. 2:1-7).

"Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa. Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä, josta todistus oli annettava aikanansa, ja sitä varten minä olen saarnaajaksi ja apostoliksi asetettu – minä puhun totta, en valhettele – pakanain opettajaksi uskossa ja totuudessa" (1. Tim. 2:1-7).

Näiden – pääosin Tampereella pidettyjen – opetusten keskeisin sanoma oli: "...vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras" (Jaak. 5:16).

Aiempaakin enemmän

Olemme rukoilleet seurakuntana ennenkin alinomaa ja paljon maamme puolesta. Herran antama kehotus vakavoitti meitä kuitenkin entisestään.

Olemmekin nyt 7.11. alkaen rukoilleet aiempaakin enemmän – voimakkaasti ja päättäväisesti – maamme, sen väestön ja esivallan puolesta.

"Jumala olkoon meille armollinen ja siunatkoon meitä, hän valistakoon kasvonsa meille, – Sela – että maan päällä tunnettaisiin sinun tiesi, kaikissa pakanakansoissa sinun apusi. Sinua, Jumala, kansat kiittäkööt, sinua kaikki kansat kiittäkööt. Iloitkoot ja riemuitkoot kansakunnat, sillä sinä tuomitset kansat oikein ja johdatat kansakunnat maan päällä. Sela. Sinua, Jumala, kansat kiittäkööt, sinua kaikki kansat kiittäkööt. Maa on satonsa antanut. Siunatkoon meitä Jumala, meidän Jumalamme. Siunatkoon meitä Jumala, ja peljätkööt häntä kaikki maan ääret" (Ps. 67:2-8).

Jatketaan rukoilemista

Rakkaat veljet ja sisaret! Olen täysin vakuuttunut, että rukouksellamme on ollut paljon vaikutusta vallitsevassa epidemiatilanteessa (1. Joh. 5:14).

Olen täysin vakuuttunut myös siitä, että meidän tulee yhä jatkaa harrasta – voimakasta ja päättäväistä – rukousta. Maamme tarvitsee sekä nyt että vastaisuudessa rukoilijoita, jotka "rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa" (Joh. 4:23-24). Emme saa väsyä ja herpaantua.

Jatketaan päättäväisesti ja kestävinä anomista, rukoilemista, esirukouksien pitämistä ja kiittämistä "kaikkien ihmisten puolesta"; se "on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden".

Palakoon tuli aina sydämiemme alttareilla (3. Moos. 6:13). Vallitkoon sydämissämme Herran Jeesuksen Kristuksen takaisin tulemukseen saakka pyhän Raamatun lehdiltä ja sen mitä suurimmista lupauksista nouseva tietoisuus ja varmuus: "...vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras" (Jaak. 5:16).

Mikko Ruotsalainen
Seurakunnan työntekijä
14.5.2020

Ajankohtaista

Tiedote 4.10.2020

Epidemia – koronaviruksen aiheuttama COVID-19-tauti – jatkaa Suomessa vaikutustaan.

Muutaman kuukauden rauhallisemman vaiheen jälkeen tartuntojen määrä on jälleen kääntynyt selvään nousuun – niin kuin oli odotettavissakin – ja maassamme on nyt ylitetty kymmenen tuhannen todetun COVID-19-taudin tartunnan raja.

Suunta ja tilanne on – tällä hetkellä – selkeästi huolestuttava ja vakava.

Tiedote 1.6.2020

Suomea ollaan nyt avaamassa koronaviruksen aiheuttaman COVID-19-taudin leviämisen hillitsemiseksi aiemmin tehtyjen rajoitustoimenpiteiden jälkeen.

Lue tiedote kokonaan tästä.

Tiedote 18.4.2020

Seurakunta vallitsevissa poikkeusoloissa

Epidemia – koronaviruksen aiheuttama COVID-19-tauti – jatkaa Suomessa etenemistään ja vaikutustaan.

Tilanne on jatkunut keskuudessamme nyt jo jonkin aikaa.

Lue tiedote kokonaan tästä.

Tiedote 18.3.2020

Suomen Valtioneuvosto on tällä viikolla ilmoittanut yhteiskunnassa tarvittavista toimenpiteistä ja suosituksistaan koronavirusepidemian hillitsemiseksi.

Lue tiedote kokonaan tästä.