Saarna katoavaisuudesta
Yön tunnit hiljaiset,
et unta saa, valvot,
sydän lyö ja kellot sekuntejaan,
niiden lyöntejä hiljaa kuuntelet.
Mietit valvoessasi elämää,
mietit sen karua katoavaisuutta,
se mieleen hiipii, ja riipii,
parkaat: "voi kuoleman katkeruutta!"
Herääminen kuolevaisuuteen pysäyttää:
"Kuinka heppoisesti olen elämäni rakentanut?"
Se ahdistaa ja heppoisesti rakentamasi,
kaiken sen, kappaleiksi jysäyttää.
Ymmärrät ajallisuuden,
käsität rajallisuuden;
iankaikkisuuteen et sinä eikä kukaan,
ota täältä mitään ja saa mukaan.
Yön tunnit – niin – hiljaiset;
"kuinka voimakkaalla äänellä,
– saarnalla katoavaisuudestani –", toteat,
"Herra Jeesus, tosi parhaakseni minua puhuttelet."
Mikko Ruotsalainen
Marraskuu 2020
