Pyöräretkileiri 2/2

Pidimme muutaman päivän mittaisen Pyöräretkileiri 2/2 -tapahtuman elokuussa 2023.

Leirin aikana pyöräilimme, evästimme yhdessä, näimme hienoja paikkoja ja kohteita ja vietimme rakentavaa aikaa yhdessä.

Kaiken tämän yhdessä kokemisen ja näkemisen edelle kuitenkin meni – niinkuin aina – Herran etsiminen. Rukoilimme ja tutkimme yhdessä Raamattua, Jumalan pyhää sanaa.

Pyöräretkileiri oli hyvä, virvoittava ja onnistunut. Hyvillä mielin palasimme koteihimme valmistautumaan seuraaviin asioihin.

Palvelemme kuunnellen

 Lue lisää täältä.

Poimintoja sivuiltamme

Juhlien Raamattutunneilla kuulimme mm. kehotuksia tehdä Jumalan edessä oikeita valintoja ja elää Jumalan tahdossa. Syntiä ei tule Herran edessä puolustella, synti pitää tunnustaa ja hylätä. Jokainen istutus, jota taivaallinen Isä ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois (Matt. 15:13). Herra auttaa parannuksen tekeviä ja tahtoonsa nöyrtyviä eteenpäin. Kuulijakunta sai myös kehotusta ja rohkaisua viedä evankeliumia päättäväisesti eteenpäin, vaikka elämmekin vaikeassa ja Herran sanaa vastustavassa ja halveksuvassa ajassa.

Lue kirjoitus "Pääsiäisleiri ja Pääsiäisjuhlat 2014" kokonaisuudessaan täältä.