Tampereen Paikallisseurakunnan sivusto

1Uusin maassa oli mies, jonka nimi oli Job. Tämä mies oli nuhteeton ja rehellinen, pelkäsi Jumalaa ja karttoi pahaa.

2Hänelle syntyi seitsemän poikaa ja kolme tytärtä.

3Ja karjaa hänellä oli seitsemäntuhatta lammasta, kolmetuhatta kamelia, viisisataa härkäparia ja viisisataa aasintammaa sekä ylen paljon palvelijoita. Tämä mies oli kaikista Idän miehistä mahtavin.

4Hänen pojillansa oli tapana laittaa pitoja, kullakin oli pidot talossaan vuoropäivänänsä; he lähettivät silloin sanan ja kutsuivat kolme sisartansa syömään ja juomaan kanssansa.

5Mutta kun pitopäivät olivat kiertonsa kiertäneet, lähetti Job sanan ja pyhitti heidät; hän nousi varhain aamulla ja uhrasi polttouhreja, yhtä monta kuin heitä oli. Sillä Job ajatteli: "Ehkä poikani ovat tehneet syntiä ja sydämessään luopuneet Jumalasta". Näin Job teki aina.

6Mutta kun eräänä päivänä Jumalan pojat tulivat ja asettuivat Herran eteen, tuli myöskin saatana heidän joukossansa.

7Niin Herra kysyi saatanalta: "Mistä sinä tulet?" Saatana vastasi Herralle ja sanoi: "Maata kiertämästä ja siellä kuljeksimasta".

8Niin Herra sanoi saatanalle: "Oletko pannut merkille palvelijaani Jobia? Sillä ei ole maan päällä hänen vertaistansa; hän on nuhteeton ja rehellinen mies, pelkää Jumalaa ja karttaa pahaa."

9Saatana vastasi Herralle ja sanoi: "Suottako Job pelkää Jumalaa?

10Olethan itse kaikilta puolin suojannut hänet, hänen talonsa ja kaiken, mitä hänellä on; olet siunannut hänen kättensä työn, ja hänen karjalaumansa ovat levinneet ympäri maata.

11Mutta ojennapa kätesi ja koske kaikkeen, mitä hänellä on: varmaan hän kiroaa sinua vasten kasvojasi."

12Niin Herra sanoi saatanalle: "Katso, kaikki, mitä hänellä on, olkoon sinun käsissäsi; älä vain koske kädelläsi häneen itseensä". Ja saatana meni pois Herran edestä.

13Kun sitten eräänä päivänä hänen poikansa ja tyttärensä söivät ja joivat viiniä vanhimman veljensä talossa,

14tuli sanansaattaja Jobin luo ja sanoi: "Raavailla kynnettiin, ja aasintammat kävivät niiden vieressä laitumella;

15niin sabalaiset hyökkäsivät ja ryöstivät ne ja surmasivat palvelijat miekan terällä. Vain minä yksin pelastuin kertomaan tämän sinulle."

16Hänen vielä puhuessaan tuli toinen ja sanoi: "Jumalan tuli iski alas taivaasta, sytytti palamaan lampaat ja palvelijat ja kulutti heidät. Vain minä yksin pelastuin kertomaan tämän sinulle."

17Hänen vielä puhuessaan tuli taas toinen ja sanoi: "Kaldealaiset asettuivat kolmeen joukkoon ja karkasivat kamelien kimppuun, ryöstivät ne ja surmasivat palvelijat miekan terällä. Vain minä yksin pelastuin kertomaan tämän sinulle."

18Hänen vielä puhuessaan tuli taas toinen ja sanoi: "Poikasi ja tyttäresi söivät ja joivat viiniä vanhimman veljensä talossa;

19katso, silloin suuri tuulispää tuli tuolta puolen erämaan ja iski talon neljään nurkkaan, ja se luhistui nuorukaisten päälle, niin että he kuolivat. Vain minä yksin pelastuin kertomaan tämän sinulle."

20Silloin Job nousi, repäisi viittansa ja leikkasi hiuksensa, heittäytyi maahan ja rukoili.

21Ja hän sanoi: "Alastonna minä tulin äitini kohdusta, ja alastonna minä sinne palajan. Herra antoi, ja Herra otti; kiitetty olkoon Herran nimi."

22Kaikessa tässä Job ei tehnyt syntiä eikä puhunut nurjasti Jumalaa vastaan.

1Ja kun eräänä päivänä Jumalan pojat tulivat ja asettuivat Herran eteen, tuli myöskin saatana heidän joukossansa ja asettui Herran eteen.

2Niin Herra kysyi saatanalta: "Mistä sinä tulet?" Saatana vastasi Herralle ja sanoi: "Maata kiertämästä ja siellä kuljeksimasta".

3Niin Herra sanoi saatanalle: "Oletko pannut merkille palvelijaani Jobia? Sillä ei ole maan päällä hänen vertaistansa; hän on nuhteeton ja rehellinen mies, pelkää Jumalaa ja karttaa pahaa. Vielä hän pysyy hurskaudessansa, ja sinä olet yllyttänyt minut häntä vastaan, tuhoamaan hänet syyttömästi."

4Saatana vastasi Herralle ja sanoi: "Nahka nahasta; ja kaikki, mitä ihmisellä on, hän antaa hengestänsä.

5Mutta ojennapa kätesi ja koske hänen luihinsa ja lihaansa: varmaan hän kiroaa sinua vasten kasvojasi."

6Herra sanoi saatanalle: "Katso, hän olkoon sinun käsissäsi; säästä kuitenkin hänen henkensä".

7Niin saatana meni pois Herran edestä ja löi Jobiin pahoja paiseita, kantapäästä kiireeseen asti.

8Ja tämä otti saviastian sirun, sillä kaapiakseen itseänsä, ja istui tuhkaläjään.

9Niin hänen vaimonsa sanoi hänelle: "Vieläkö pysyt hurskaudessasi? Kiroa Jumala ja kuole."

10Mutta hän vastasi hänelle: "Sinä puhut niinkuin mikäkin houkka nainen. Otammehan vastaan Jumalalta hyvää, emmekö ottaisi vastaan pahaakin?" Kaikessa tässä Job ei tehnyt syntiä huulillansa.

11Kun Jobin kolme ystävää kuuli kaiken onnettomuuden, joka häntä oli kohdannut, tulivat he kukin kotipaikastansa: teemanilainen Elifas, suuhilainen Bildad ja naemalainen Soofar; ja he sopivat keskenänsä ja menivät surkuttelemaan ja lohduttamaan häntä.

12Mutta kun he jonkun matkan päässä nostivat silmänsä, eivät he enää voineet tuntea häntä; niin he korottivat äänensä ja itkivät, repäisivät kukin viittansa ja viskasivat tomua taivasta kohti päittensä päälle.

13Sitten he istuivat hänen kanssaan maassa seitsemän päivää ja seitsemän yötä, eikä kukaan heistä puhunut sanaakaan hänelle, sillä he näkivät, että hänen tuskansa oli ylen suuri.

1Senjälkeen Job avasi suunsa ja kirosi syntymäpäivänsä;

2Job lausui ja sanoi:

3"Kadotkoon se päivä, jona minä synnyin, ja se yö, joka sanoi: 'Poika on siinnyt'.

4Se päivä muuttukoon pimeydeksi; älköön Jumala korkeudessa sitä kysykö, älköönkä valonsäde sille paistako.

5Omistakoon sen pimeys ja pilkkopimeä, pilvi laskeutukoon sen päälle, peljästyttäkööt sitä päivänpimennykset.

6Sen yön ryöstäköön pimeys; älköön se iloitko vuoden päivien parissa, älköön tulko kuukausien lukuun.

7Katso, hedelmätön olkoon se yö, älköön siinä riemuhuuto raikuko.

8Kirotkoot sen päivänmanaajat, ne, jotka saavat hereille Leviatanin.

9Pimentykööt sen kointähdet, odottakoon se valoa, joka ei tule, älköön se aamuruskon silmäripsiä nähkö,

10koska se ei sulkenut minulta kohdun ovia eikä kätkenyt vaivaa minun silmiltäni.

11Miksi en kuollut heti äidin helmaan, miksi en menehtynyt kohdusta tullessani?

12Miksi olivat minua vastaanottamassa polvet, minkätähden rinnat imeäkseni?

13Sillä makaisinhan rauhassa silloin, nukkuisin ja saisin levätä

14kuningasten ja maan neuvosmiesten kanssa, jotka ovat rakentaneet itselleen pyramiideja,

15päämiesten kanssa, joilla on ollut kultaa, jotka ovat täyttäneet talonsa hopealla;

16tahi olisin olematon niinkuin maahan kätketty keskoinen, niinkuin sikiöt, jotka eivät ole päivänvaloa nähneet.

17Siellä lakkaavat jumalattomat raivoamasta, siellä saavat uupuneet levätä;

18kaikki vangit ovat rauhassa, eivät kuule käskijän ääntä.

19Yhtäläiset ovat siellä pieni ja suuri, orja on vapaa herrastansa.

20Miksi hän antaa vaivatulle valoa ja elämää murhemielisille,

21jotka odottavat kuolemaa, eikä se tule, jotka etsivät sitä enemmän kuin aarretta,

22jotka iloitsisivat riemastuksiin asti, riemuitsisivat, jos löytäisivät haudan-

23miehelle, jonka tie on ummessa, jonka Jumala on aitaukseen sulkenut?

24Sillä huokaukseni on tullut minun leiväkseni, valitukseni valuu kuin vesi.

25Sillä mitä minä kauhistuin, se minua kohtasi, ja mitä minä pelkäsin, se minulle tapahtui.

26Ennenkuin tyynnyin, rauhan ja levon sain, tuli tuska jälleen."

1Silloin teemanilainen Elifas lausui ja sanoi:

2"Ethän pane pahaksesi, jos sinulle puhutaan? Kuka voi vaitikaan olla?

3Katso, monta sinä olet ojentanut, ja hervonneita käsiä olet vahvistanut;

4sanasi ovat nostaneet kompastunutta, ja rauenneita polvia olet voimistanut.

5Mutta nyt, kun itseäsi kova kohtaa, sinä tuskastut, kun se sinuun sattuu, sinä kauhistut.

6Eikö jumalanpelkosi ole sinun uskalluksesi ja nuhteeton vaelluksesi sinun toivosi?

7Ajattele, kuka viaton on koskaan hukkunut, ja missä ovat rehelliset joutuneet perikatoon?

8Minkä minä olen nähnyt, niin ne, jotka vääryyttä kyntävät ja turmiota kylvävät, ne sitä niittävätkin.

9Jumalan henkäyksestä he hukkuvat, hänen vihansa hengestä he häviävät.

10Leijonan ärjyntä, jalopeuran ääni vaiennetaan, ja nuorten leijonain hampaat murskataan;

11jalopeura menehtyy saaliin puutteesta, ja naarasleijonan pennut hajaantuvat.

12Ja minulle tuli salaa sana, korvani kuuli kuiskauksen,

13kun ajatukset liikkuivat öisissä näyissä, kun raskas uni oli vallannut ihmiset.

14Pelko ja vavistus yllättivät minut, peljästyttivät kaikki minun luuni.

15Tuulen henkäys hiveli kasvojani, ihoni karvat nousivat pystyyn.

16Siinä seisoi-sen näköä en erottanut-haamu minun silmäini edessä; minä kuulin kuiskaavan äänen:

17'Onko ihminen vanhurskas Jumalan edessä, onko mies Luojansa edessä puhdas?

18Katso, palvelijoihinsakaan hän ei luota, enkeleissäänkin hän havaitsee vikoja;

19saati niissä, jotka savimajoissa asuvat, joiden perustus on maan tomussa! He rusentuvat kuin koiperhonen;

20ennenkuin aamu ehtooksi muuttuu, heidät muserretaan. Kenenkään huomaamatta he hukkuvat ainiaaksi.

21Eikö niin: heidän telttanuoransa irroitetaan, ja he kuolevat, viisaudesta osattomina.'"

1"Huuda vain! Onko ketään, joka sinulle vastaisi, ja kenenkä pyhän puoleen kääntyisit?

2Mielettömän tappaa suuttumus, tyhmän surmaa kiivaus.

3Minä näin mielettömän juurtuvan, mutta äkkiä sain huutaa hänen asuinsijansa kirousta.

4Hänen lapsensa ovat onnesta kaukana, heitä poljetaan portissa, eikä auttajaa ole.

5Ja minkä he ovat leikanneet, syö nälkäinen-ottaa sen vaikka orjantappuroista-ja janoiset tavoittelevat heidän tavaraansa.

6Sillä onnettomuus ei kasva tomusta, eikä vaiva verso maasta,

7vaan ihminen syntyy vaivaan, ja kipinät, liekin lapset, lentävät korkealle.

8Mutta minä ainakin etsisin Jumalaa ja asettaisin asiani Jumalan eteen,

9hänen, joka tekee suuria, tutkimattomia tekoja, ihmeitä ilman määrää,

10joka antaa sateen maan päälle ja lähettää vettä vainioille,

11että hän korottaisi alhaiset ja surevaiset kohoaisivat onneen.

12Hän tekee kavalain hankkeet tyhjiksi, niin ettei mikään menesty heidän kättensä alla,

13hän vangitsee viisaat heidän viekkauteensa; ovelain juonet raukeavat:

14päivällä he joutuvat pimeään ja hapuilevat keskipäivällä niinkuin yöllä.

15Mutta köyhän hän pelastaa heidän suunsa miekasta, auttaa väkevän kädestä.

16Ja niin on vaivaisella toivo, mutta vääryyden täytyy sulkea suunsa.

17Katso, autuas se ihminen, jota Jumala rankaisee! Älä siis pidä halpana Kaikkivaltiaan kuritusta.

18Sillä hän haavoittaa, ja hän sitoo; lyö murskaksi, mutta hänen kätensä myös parantavat.

19Kuudesta hädästä hän sinut pelastaa, ja seitsemässä ei onnettomuus sinua kohtaa.

20Nälänhädässä hän vapahtaa sinut kuolemasta ja sodassa miekan terästä.

21Kielen ruoskalta sinä olet turvassa, etkä pelkää, kun hävitys tulee.

22Hävitykselle ja kalliille ajalle sinä naurat, etkä metsän petoja pelkää.

23Sillä kedon kivien kanssa sinä olet liitossa, ja metsän pedot elävät rauhassa sinun kanssasi.

24Saat huomata, että majasi on rauhoitettu, ja kun tarkastat asuinsijaasi, et sieltä mitään kaipaa.

25Ja saat huomata, että sinun sukusi on suuri ja vesasi runsaat kuin ruoho maassa.

26Ikäsi kypsyydessä sinä menet hautaan, niinkuin lyhde korjataan ajallansa.

27Katso, tämän olemme tutkineet, ja niin se on; kuule se, ja ota sinäkin siitä vaari."

1Job vastasi ja sanoi:

2"Oi, jospa minun suruni punnittaisiin ja kova onneni pantaisiin sen kanssa vaakaan!

3Sillä se on nyt raskaampi kuin meren hiekka; sentähden menevät sanani harhaan.

4Sillä Kaikkivaltiaan nuolet ovat sattuneet minuun; minun henkeni juo niiden myrkkyä. Jumalan kauhut ahdistavat minua.

5Huutaako villiaasi vihannassa ruohikossa, ammuuko härkä rehuviljansa ääressä?

6Käykö äitelää syöminen ilman suolaa, tahi onko makua munanvalkuaisessa?

7Sieluni ei tahdo koskea sellaiseen, se on minulle kuin saastainen ruoka.

8Oi, jospa minun pyyntöni täyttyisi ja Jumala toteuttaisi minun toivoni!

9Jospa Jumala suvaitsisi musertaa minut, ojentaa kätensä ja katkaista elämäni langan!

10Niin olisi vielä lohdutuksenani-ja ilosta minä hypähtäisin säälimättömän tuskan alla-etten ole kieltänyt Pyhän sanoja.

11Mikä on minun voimani, että enää toivoisin, ja mikä on loppuni, että tätä kärsisin?

12Onko minun voimani vahva kuin kivi, onko minun ruumiini vaskea?

13Eikö minulla ole enää mitään apua, onko pelastus minusta karkonnut?

14Tuleehan ystävän olla laupias nääntyvälle, vaikka tämä olisikin hyljännyt Kaikkivaltiaan pelon.

15Minun veljeni ovat petolliset niinkuin vesipuro, niinkuin sadepurot, jotka juoksevat kuiviin.

16Ne ovat jääsohjusta sameat, niihin kätkeytyy lumi;

17auringon paahtaessa ne ehtyvät, ne häviävät paikastansa helteen tullen.

18Niiden juoksun urat mutkistuvat, ne haihtuvat tyhjiin ja katoavat.

19Teeman karavaanit tähystelivät, Seban matkueet odottivat niitä;

20he joutuivat häpeään, kun niihin luottivat, pettyivät perille tullessansa.

21Niin te olette nyt tyhjän veroiset: te näette kauhun ja peljästytte.

22Olenko sanonut: 'Antakaa minulle ja suorittakaa tavaroistanne lahjus minun puolestani,

23pelastakaa minut vihollisen vallasta ja lunastakaa minut väkivaltaisten käsistä'?

24Opettakaa minua, niin minä vaikenen; neuvokaa minulle, missä olen erehtynyt.

25Kuinka tehoaakaan oikea puhe! Mutta mitä merkitsee teidän nuhtelunne?

26Aiotteko nuhdella sanoja? Tuultahan ovat epätoivoisen sanat.

27Orvostakin te heittäisitte arpaa ja hieroisitte kauppaa ystävästänne.

28Mutta suvaitkaa nyt kääntyä minuun; minä totisesti en valhettele vasten kasvojanne.

29Palatkaa, älköön vääryyttä tapahtuko; palatkaa, vielä minä olen oikeassa siinä.

30Olisiko minun kielelläni vääryys? Eikö suulakeni tuntisi, mikä turmioksi on?"

1"Eikö ihmisen olo maan päällä ole sotapalvelusta, eivätkö hänen päivänsä ole niinkuin palkkalaisen päivät?

2Hän on orjan kaltainen, joka halajaa varjoon, ja niinkuin palkkalainen, joka odottaa palkkaansa.

3Niin olen minä perinyt kurjuuden kuukaudet, ja vaivan yöt ovat minun osakseni tulleet.

4Maata mennessäni minä ajattelen: Milloinka saan nousta? Ilta venyy, ja minä kyllästyn kääntelehtiessäni aamuhämärään asti.

5Minun ruumiini verhoutuu matoihin ja tomukamaraan, minun ihoni kovettuu ja märkii.

6Päiväni kiitävät nopeammin kuin sukkula, ne katoavat toivottomuudessa.

7Muista, että minun elämäni on tuulen henkäys; minun silmäni ei enää saa onnea nähdä.

8Ken minut näki, sen silmä ei minua enää näe; sinun silmäsi etsivät minua, mutta minua ei enää ole.

9Pilvi häipyy ja menee menojaan; niin myös tuonelaan vaipunut ei sieltä nouse.

10Ei hän enää palaja taloonsa, eikä hänen asuinpaikkansa häntä enää tunne.

11Niin en minäkään hillitse suutani, minä puhun henkeni ahdistuksessa, minä valitan sieluni murheessa.

12Olenko minä meri tai lohikäärme, että asetat vartioston minua vastaan?

13Kun ajattelen: leposijani lohduttaa minua, vuoteeni huojentaa minun tuskaani,

14niin sinä kauhistutat minua unilla ja peljästytät minua näyillä.

15Mieluummin tukehdun, mieluummin kuolen, kuin näin luurankona kidun.

16Olen kyllästynyt, en tahdo elää iankaiken; anna minun olla rauhassa, sillä tuulen henkäystä ovat minun päiväni.

17Mikä on ihminen, että hänestä niin suurta lukua pidät ja että kiinnität häneen huomiosi,

18tarkastat häntä joka aamu, tutkit häntä joka hetki?

19Etkö koskaan käännä pois katsettasi minusta, etkö hellitä minusta sen vertaa, että saan sylkeni nielaistuksi?

20Jos olenkin syntiä tehnyt, niin mitä olen sillä sinulle tehnyt, sinä ihmisten vartioitsija? Minkätähden asetit minut maalitauluksesi, ja minkätähden tulin itselleni taakaksi?

21Minkätähden et anna rikostani anteeksi etkä poista pahaa tekoani? Sillä nyt minä menen levolle maan tomuun, ja jos etsit minua, niin ei minua enää ole."

1Sitten suuhilainen Bildad lausui ja sanoi:

2"Kuinka kauan sinä senkaltaisia haastat ja suusi puheet ovat kuin raju myrsky?

3Jumalako vääristäisi oikeuden, Kaikkivaltiasko vääristäisi vanhurskauden?

4Jos lapsesi tekivät syntiä häntä vastaan, niin hän hylkäsi heidät heidän rikoksensa valtaan.

5Jos sinä etsit Jumalaa ja anot Kaikkivaltiaalta armoa,

6jos olet puhdas ja rehellinen, silloin hän varmasti heräjää sinun avuksesi ja asettaa entiselleen sinun vanhurskautesi asunnon.

7Silloin sinun alkusi näyttää vähäiseltä, mutta loppuaikasi varttuu ylen suureksi.

8Sillä kysypä aikaisemmalta sukupolvelta, tarkkaa, mitä heidän isänsä ovat tutkineet.

9Mehän olemme eilispäivän lapsia emmekä mitään tiedä, päivämme ovat vain varjo maan päällä.

10He sinua opettavat ja sanovat sinulle, tuovat ilmi sanat sydämestään:

11'Kasvaako kaisla siinä, missä ei ole rämettä? rehottaako ruoko siinä, missä ei ole vettä?

12Vielä vihreänä ollessaan, ennenaikaisena leikattavaksi, se kuivettuu ennen kuin mikään muu heinä.

13Niin käy kaikkien niiden, jotka unhottavat Jumalan, ja jumalattoman toivo katoaa,

14hänen, jonka uskallus on langan varassa, jonka turvana on hämähäkinverkko.

15Hän nojaa taloonsa, mutta se ei seiso, hän tarttuu siihen, mutta se ei kestä.

16Hän on rehevänä auringon paisteessa, ja hänen vesansa leviävät yli puutarhan.

17Hänen juurensa kietoutuvat kiviroukkioon, hän kiinnittää katseensa kivitaloon.

18Mutta kun Jumala hävittää hänet hänen paikastansa, niin se kieltää hänet: En ole sinua koskaan nähnyt.

19Katso, siinä oli hänen vaelluksensa ilo, ja tomusta kasvaa toisia.'

20Katso, Jumala ei hylkää nuhteetonta eikä tartu pahantekijäin käteen.

21Vielä hän täyttää sinun suusi naurulla ja huulesi riemulla.

22Sinun vihamiehesi verhotaan häpeällä, ja jumalattomien majaa ei enää ole."

1Job vastasi ja sanoi:

2"Totisesti minä tiedän, että niin on; kuinka voisi ihminen olla oikeassa Jumalaa vastaan!

3Jos ihminen tahtoisi riidellä hänen kanssaan, ei hän voisi vastata hänelle yhteen tuhannesta.

4Hän on viisas mieleltään ja väkevä voimaltaan kuka on niskoitellut häntä vastaan ja jäänyt rankaisematta?

5Hän siirtää vuoret äkkiarvaamatta, hän kukistaa ne vihassansa;

6hän järkyttää maan paikaltaan, ja sen patsaat vapisevat;

7hän kieltää aurinkoa, ja se ei nouse, ja hän lukitsee tähdet sinetillään;

8hän yksinänsä levittää taivaat ja tallaa meren kuohun kukkuloita;

9hän loi Seulaset ja Kalevanmiekan, Otavan ja eteläiset tähtitarhat;

10hän tekee suuria, tutkimattomia tekoja, ihmeitä ilman määrää.

11Katso, hän käy ohitseni, enkä minä häntä näe; hän liitää ohi, enkä minä häntä huomaa.

12Katso, hän tempaa saaliinsa, kuka voi häntä estää, kuka sanoa hänelle: 'Mitä sinä teet?'

13Jumala ei taltu vihastansa; hänen allensa vaipuvat Rahabin auttajat.

14Minäkö sitten voisin vastata hänelle, valita sanojani häntä vastaan?

15Vaikka oikeassakin olisin, en saisi vastatuksi; minun täytyisi tuomariltani armoa anoa.

16Jos minä huutaisin ja hän minulle vastaisikin, en usko, että hän ottaisi korviinsa huutoani,

17hän, joka ajaa minua takaa myrskytuulessa ja lisää haavojeni lukua syyttömästi,

18joka ei anna minun vetää henkeäni, vaan täyttää minut katkeralla tuskalla.

19Jos väkevän voimaa kysytään, niin hän sanoo: 'Tässä olen!' mutta jos oikeutta, niin: 'Kuka vetää minut tilille?'

20Vaikka olisin oikeassa, niin oma suuni tuomitsisi minut syylliseksi; vaikka olisin syytön, niin hän kuitenkin minut vääräksi tekisi.

21Syytön minä olen. En välitä hengestäni, elämäni on minulle halpa.

22Yhdentekevää kaikki; sentähden minä sanon: hän lopettaa niin syyttömän kuin syyllisenkin.

23Jos ruoska äkkiä surmaa, niin hän pilkkaa viattomain epätoivoa.

24Maa on jätetty jumalattoman valtaan, hän peittää sen tuomarien kasvot-ellei hän, kuka sitten?

25Minun päiväni rientävät juoksijata nopeammin, pakenevat onnea näkemättä,

26ne kiitävät pois niinkuin ruokovenheet, niinkuin kotka, joka iskee saaliiseen.

27Jos ajattelen: tahdon unhottaa tuskani, muuttaa muotoni ja ilostua,

28niin minä kauhistun kaikkia kipujani, tiedän, ettet julista minua viattomaksi.

29Syyllisenä täytyy minun olla; miksi turhaan itseäni vaivaan?

30Jos vaikka lumessa peseytyisin ja puhdistaisin käteni lipeällä,

31silloinkin sinä upottaisit minut likakuoppaan, niin että omat vaatteeni minua inhoisivat.

32Sillä ei ole hän ihminen niinkuin minä, voidakseni vastata hänelle ja käydäksemme oikeutta keskenämme.

33Ei ole meillä riidanratkaisijaa, joka laskisi kätensä meidän molempien päälle

34ja ottaisi hänen vitsansa pois minun päältäni, niin ettei hänen kauhunsa peljättäisi minua;

35silloin minä puhuisin enkä häntä pelkäisi, sillä ei ole mitään sellaista tunnollani."

1"Minun sieluni on kyllästynyt elämään; minä päästän valitukseni valloilleen ja puhun sieluni murheessa,

2minä sanon Jumalalle: 'Älä tuomitse minua syylliseksi; ilmaise minulle, miksi vaadit minua tilille.

3Onko sinulla hyötyä siitä, että teet väkivaltaa, että oman käsialasi hylkäät, mutta valaiset jumalattomain neuvoa?

4Onko sinulla lihan silmät, katsotko, niinkuin ihminen katsoo?

5Ovatko sinun päiväsi niinkuin ihmisen päivät, ovatko vuotesi niinkuin miehen vuodet,

6koska etsit vääryyttä minusta ja tutkit minun syntiäni,

7vaikka tiedät, etten ole syyllinen ja ettei ole ketään, joka sinun käsistäsi auttaa?'

8Sinun kätesi ovat minut luoneet ja tehneet; yhtäkaikki minut perin juurin tuhoat.

9Muista, että sinä olet muovaillut minut niinkuin saven, ja nyt muutat minut tomuksi jälleen.

10Etkö sinä valanut minua niinkuin maitoa ja juoksuttanut niinkuin juustoa?

11Sinä puetit minut nahalla ja lihalla ja kudoit minut luista ja jänteistä kokoon.

12Elämän ja armon olet sinä minulle suonut, ja sinun huolenpitosi on varjellut minun henkeni.

13Mutta sinä kätkit sydämeesi tämän; minä tiedän, että tämä oli sinun mielessäsi:

14jos minä syntiä tein, niin sinä vartioitsit minua, ja minun rikostani et antanut anteeksi.

15Jos olisin syyllinen, niin voi minua! Ja vaikka olisin oikeassa, en kuitenkaan voisi päätäni nostaa, häpeästä kylläisenä ja kurjuuttani katsellen.

16Jos minun pääni nousee, niin sinä ajat minua niinkuin leijona ja teet yhä ihmeitäsi minua vastaan.

17Sinä hankit yhä uusia todistajia minua vastaan, ja vihasi minuun kasvaa, ja sinä tuot vereksiä joukkoja minun kimppuuni.

18Miksi toit minut ilmoille äitini kohdusta? Jospa olisin kuollut, ihmissilmän näkemätönnä!

19Niin minä olisin, niinkuin minua ei olisi ollutkaan; minut olisi kannettu äidin kohdusta hautaan.

20Ovathan päiväni vähissä; hän antakoon minun olla rauhassa, hän kääntyköön minusta pois, että hiukkasen ilostuisin,

21ennenkuin lähden, ikinä palajamatta, pimeyden ja synkeyden maahan,

22maahan, jonka pimeys on synkkä pilkkopimeä ja sekasorto ja jossa valkeneminenkin on pimeyttä."

1Sitten naemalainen Soofar lausui ja sanoi:

2"Jäisikö suulas puhe vastausta vaille, ja saisiko suupaltti olla oikeassa?

3Saattaisivatko jaarituksesi miehet vaikenemaan, niin että saisit pilkata, kenenkään sinua häpeään häätämättä?

4Sanoithan: 'Minun opetukseni on selkeä, ja minä olen puhdas sinun silmissäsi'.

5Mutta jospa Jumala puhuisi ja avaisi huulensa sinua vastaan

6ja ilmaisisi sinulle viisauden salaisuudet, että hänellä on ymmärrystä monin verroin! Silloin huomaisit, että Jumala on painanut unhoon montakin pahaa tekoasi.

7Sinäkö käsittäisit Jumalan tutkimattomuuden tahi pääsisit Kaikkivaltiaan täydellisyydestä perille?

8Se on korkea kuin taivas-mitä voit tehdä, syvempi kuin tuonela-mitä voit ymmärtää?

9Se on pitempi kuin maa ja laveampi kuin meri.

10Jos hän liitää paikalle ja vangitsee ja kutsuu oikeuden kokoon, niin kuka voi häntä estää?

11Sillä hän tuntee valheen miehet, vääryyden hän näkee tarkkaamattakin.

12Onttopäinen mies voi viisastua ja villiaasin varsa ihmistyä.

13Jos sinäkin valmistat sydämesi ja ojennat kätesi hänen puoleensa-

14mutta jos kädessäsi on vääryys, heitä se kauas äläkä anna petoksen asua majoissasi-

15silloin saat kohottaa kasvosi ilman häpeän tahraa, olet kuin vaskesta valettu etkä mitään pelkää.

16Silloin unhotat onnettomuutesi, muistelet sitä kuin vettä, joka on virrannut pois.

17Elämäsi selkenee kirkkaammaksi keskipäivää, pimeänkin aika on niinkuin aamunkoitto.

18Silloin olet turvassa, sillä sinulla on toivo; tähystelet-käyt turvallisesti levolle,

19asetut makaamaan, kenenkään peljättämättä, ja monet etsivät sinun suosiotasi.

20Mutta jumalattomain silmät raukeavat; turvapaikka on heiltä mennyt, ja heidän toivonsa on huokaus."

1Job vastasi ja sanoi:

2"Totisesti, te yksin olette kansa, ja teidän mukananne kuolee viisaus!

3Onhan minullakin ymmärrystä yhtä hyvin kuin teillä; en ole minä teitä huonompi, ja kuka ei moisia tietäisi?

4Ystävänsä pilkkana on hän, jota Jumala kuuli, kun hän häntä huusi, hurskas, nuhteeton on pilkkana.

5Turvassa olevan mielestä sopii onnettomuudelle ylenkatse; se on valmiina niille, joiden jalka horjuu.

6Ja rauhassa ovat väkivaltaisten majat, turvassa ne, jotka ärsyttävät Jumalaa, ne, jotka kantavat jumalansa kourassaan." -

7"Mutta kysypä eläimiltä, niin ne opettavat sinua, ja taivaan linnuilta, niin ne ilmoittavat sinulle;

8tahi tutkistele maata, niin se opettaa sinua, ja meren kalat kertovat sinulle.

9Kuka kaikista näistä ei tietäisi, että Herran käsi on tämän tehnyt,

10hänen, jonka kädessä on kaiken elävän sielu ja kaikkien ihmisolentojen henki?" -

11"Eikö korva koettele sanoja ja suulaki maista ruuan makua?"

12"Vanhuksilla on viisautta, ja pitkä-ikäisillä ymmärrystä." -

13"Jumalalla on viisaus ja voima, hänellä neuvo ja ymmärrys.

14Jos hän repii maahan, niin ei rakenneta jälleen; kenen hän telkeää sisälle, sille ei avata.

15Katso, hän salpaa vedet, ja syntyy kuivuus; hän laskee ne irti, ja ne mullistavat maan.

16Hänen on väkevyys ja ymmärrys; hänen on niin eksynyt kuin eksyttäjäkin.

17Hän vie neuvosmiehet pois paljaiksi riistettyinä ja tekee tuomarit tyhmiksi.

18Kuningasten kurituksesta hän kirvoittaa ja köyttää köyden heidän omiin vyötäisiinsä.

19Hän vie papit pois paljaiksi riistettyinä, ja ikimahtavat hän kukistaa.

20Hän hämmentää luotettavain puheen ja ottaa pois vanhoilta taidon.

21Hän vuodattaa ylenkatsetta ruhtinasten päälle ja aukaisee virtojen padot.

22Hän paljastaa syvyydet pimeyden peitosta ja tuo valoon pilkkopimeän.

23Hän korottaa kansat, ja hän hävittää ne, hän laajentaa kansakunnat, ja hän kuljettaa ne pois.

24Maan kansan päämiehiltä hän ottaa ymmärryksen ja panee heidät harhailemaan tiettömissä autioissa.

25He haparoivat pimeässä valoa vailla, ja hän panee heidät hoipertelemaan kuin juopuneet."

1"Katso, kaikkea tätä on silmäni nähnyt, korvani kuullut ja sitä tarkannut.

2Mitä te tiedätte, sen tiedän minäkin; en ole minä teitä huonompi.

3Mutta minä mielin puhua Kaikkivaltiaalle, minä tahdon tuoda todistukseni Jumalaa vastaan.

4Sillä te laastaroitte valheella, olette puoskareita kaikki tyynni.

5Jospa edes osaisitte visusti vaieta, niin se olisi teille viisaudeksi luettava!

6Kuulkaa siis, mitä minä todistan, ja tarkatkaa, mitä huuleni väittävät vastaan.

7Tahdotteko puolustaa Jumalaa väärällä puheella ja puhua vilppiä hänen puolestaan;

8tahdotteko olla puolueellisia hänen hyväksensä tahi ajaa Jumalan asiaa?

9Koituuko siitä silloin hyvää, kun hän käy teitä tutkimaan; tahi voitteko pettää hänet, niinkuin ihminen petetään?

10Hän teitä ankarasti rankaisee, jos salassa olette puolueellisia.

11Eikö hänen korkeutensa peljästytä teitä ja hänen kauhunsa teitä valtaa?

12Tuhkalauselmia ovat teidän mietelauseenne, savivarustuksia silloin teidän varustuksenne.

13Vaietkaa, antakaa minun olla, niin minä puhun, käyköön minun miten tahansa.

14Miksi minä otan lihani hampaisiini ja panen henkeni kämmenelleni?

15Katso, hän surmaa minut, en minä enää mitään toivo; tahdon vain vaellustani puolustaa häntä vastaan.

16Jo sekin on minulle voitoksi; sillä jumalaton ei voi käydä hänen kasvojensa eteen.

17Kuulkaa tarkasti minun puhettani, ja mitä minä lausun korvienne kuullen.

18Katso, olen ryhtynyt käymään oikeutta; minä tiedän, että olen oikeassa.

19Kuka saattaa käräjöidä minua vastaan? Silloin minä vaikenen ja kuolen.

20Kahta vain älä minulle tee, niin en lymyä sinun kasvojesi edestä:

21ota pois kätesi minun päältäni, ja älköön kauhusi minua peljättäkö;

22sitten haasta, niin minä vastaan, tahi minä puhun, ja vastaa sinä minulle.

23Mikä on minun pahain tekojeni ja syntieni luku? Ilmaise minulle rikkomukseni ja syntini.

24Miksi peität kasvosi ja pidät minua vihollisenasi?

25Lentävää lehteäkö peljätät, kuivunutta korttako vainoat,

26koskapa määräät katkeruuden minun osakseni ja perinnökseni nuoruuteni pahat teot,

27koska panet jalkani jalkapuuhun, vartioitset kaikkia minun polkujani ja piirrät rajan jalkapohjieni ääreen?" -

28"Hän hajoaa kuin lahopuu, kuin koinsyömä vaate."

1"Ihminen, vaimosta syntynyt, elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta,

2kasvaa kuin kukkanen ja lakastuu, pakenee kuin varjo eikä pysy.

3Ja sellaista sinä pidät silmällä ja viet minut käymään oikeutta kanssasi!

4Syntyisikö saastaisesta puhdasta? Ei yhden yhtäkään.

5Hänen päivänsä ovat määrätyt, ja hänen kuukausiensa luku on sinun tiedossasi; sinä olet asettanut hänelle määrän, jonka ylitse hän ei pääse.

6Niin käännä katseesi pois hänestä, että hän pääsisi rauhaan ja että hän saisi iloita niinkuin palkkalainen päivän päätettyään.

7Onhan puullakin toivo: vaikka se maahan kaadetaan, kasvaa se uudelleen, eikä siltä vesaa puutu.

8Vaikka sen juuri vanhenee maassa ja sen kanto kuolee multaan,

9niin se veden tuoksusta versoo jälleen ja tekee oksia niinkuin istukas.

10Mutta mies kun kuolee, makaa hän martaana; kun ihminen on henkensä heittänyt, missä hän on sitten?

11Vesi juoksee pois järvestä, ja joki tyhjenee ja kuivuu;

12niin ihminen lepoon mentyänsä ei enää nouse. Ennenkuin taivaat katoavat, eivät he heräjä eivätkä havahdu unestansa.

13Oi, jospa kätkisit minut tuonelaan, piilottaisit minut, kunnes vihasi on asettunut, panisit minulle aikamäärän ja sitten muistaisit minua!

14Kun mies kuolee, virkoaako hän jälleen henkiin? Minä vartoaisin kaikki sotapalvelukseni päivät, kunnes pääsyvuoroni joutuisi.

15Sinä kutsuisit, ja minä vastaisin sinulle, sinä ikävöitsisit kättesi tekoa.

16Silloin sinä laskisit minun askeleeni, et pitäisi vaaria minun synnistäni;

17rikokseni olisi sinetillä lukittuna kukkaroon, ja pahat tekoni sinä peittäisit piiloon.

18Mutta vuorikin vyöryy ja hajoaa, ja kallio siirtyy sijaltansa,

19vesi kuluttaa kivet, ja rankkasade huuhtoo pois maan mullan; niin sinä hävität ihmisen toivon.

20Sinä masennat hänet iäksi, ja hän lähtee; sinä muutat hänen muotonsa ja lähetät hänet menemään.

21Kohoavatko hänen lapsensa kunniaan-ei hän sitä tiedä, vaipuvatko vähäisiksi-ei hän heitä huomaa.

22Hän tuntee vain oman ruumiinsa kivun, vain oman sielunsa murheen."

1Sitten teemanilainen Elifas lausui ja sanoi:

2"Vastaako viisas tuulta pieksämällä, täyttääkö hän rintansa itätuulella?

3Puolustautuuko hän puheella, joka ei auta, ja sanoilla, joista ei ole hyötyä?

4Itse jumalanpelonkin sinä teet tyhjäksi ja rikot hartauden Jumalaa rukoilevilta.

5Sillä sinun pahuutesi panee sanat suuhusi, ja sinä valitset viekasten kielen.

6Oma suusi julistaa sinut syylliseksi, enkä minä; omat huulesi todistavat sinua vastaan.

7Sinäkö synnyit ihmisistä ensimmäisenä, luotiinko sinut ennenkuin kukkulat?

8Oletko sinä kuulijana Jumalan neuvottelussa ja anastatko viisauden itsellesi?

9Mitä sinä tiedät, jota me emme tietäisi? Mitä sinä ymmärrät, jota me emme tuntisi?

10Onpa meidänkin joukossamme harmaapää ja vanhus, isääsi iällisempi.

11Vähäksytkö Jumalan lohdutuksia ja sanaa, joka sinua piteli hellävaroin?

12Miksi sydämesi tempaa sinut mukaansa, miksi pyörivät silmäsi,

13niin että käännät kiukkusi Jumalaa vastaan ja syydät suustasi sanoja?

14Kuinka voisi ihminen olla puhdas, kuinka vaimosta syntynyt olla vanhurskas!

15Katso, pyhiinsäkään hän ei luota, eivät taivaatkaan ole puhtaat hänen silmissänsä,

16saati sitten ihminen, inhottava ja kelvoton, joka juo vääryyttä niinkuin vettä.

17Minä julistan sinulle, kuule minua, minä kerron, mitä olen nähnyt,

18mitä viisaat ilmoittavat, salaamatta, mitä olivat isiltänsä saaneet,

19niiltä, joille yksin maa oli annettuna ja joiden seassa ei muukalainen liikkunut:

20'Jumalattomalla on tuska koko elämänsä ajan, ne vähät vuodet, jotka väkivaltaiselle on määrätty.

21Kauhun äänet kuuluvat hänen korvissansa, keskellä rauhaakin hänet yllättää hävittäjä.

22Ei usko hän pääsevänsä pimeydestä, ja hän on miekalle määrätty.

23Hän harhailee leivän haussa: missä sitä on? Hän tuntee, että hänen vierellään on valmiina pimeyden päivä.

24Tuska ja ahdistus kauhistuttavat häntä, masentavat hänet niinkuin kuningas valmiina hyökkäykseen.

25Koska hän ojensi kätensä Jumalaa vastaan ja pöyhkeili Kaikkivaltiasta vastaan,

26ryntäsi häntä vastaan niska jäykkänä, taajain kilvenkupurainsa suojassa;

27koska hän kasvatti ihraa kasvoihinsa ja teki lanteensa lihaviksi,

28asui hävitetyissä kaupungeissa, taloissa, joissa ei ollut lupa asua,

29jotka olivat määrätyt jäämään raunioiksi, sentähden hän ei rikastu, eikä hänen omaisuutensa ole pysyväistä, eikä hänen viljansa notkistu maata kohden.

30Ei hän pääse pimeydestä; tulen liekki kuivuttaa hänen vesansa, ja hän hukkuu hänen suunsa henkäyksestä.

31Älköön hän turvatko turhuuteen-hän pettyy; sillä hänen voittonsa on oleva turhuus.

32Mitta täyttyy ennen aikojaan, eikä hänen lehvänsä vihannoi.

33Hän on niinkuin viinipuu, joka pudottaa raakaleensa, niinkuin öljypuu, joka varistaa kukkansa.

34Sillä jumalattoman joukkio on hedelmätön, ja tuli kuluttaa lahjustenottajan majat.

35He kantavat tuhoa ja synnyttävät turmiota, ja heidän kohtunsa valmistaa petosta.'"

1Job vastasi ja sanoi:

2"Tuonkaltaista olen kuullut paljon; kurjia lohduttajia olette kaikki.

3Eikö tule jo loppu tuulen pieksämisestä, vai mikä yllyttää sinua vastaamaan?

4Voisinhan minä myös puhua niinkuin tekin, jos te olisitte minun sijassani; voisin sommitella sanoja teitä vastaan ja ilkkuen nyökytellä teille päätäni,

5rohkaista teitä suullani ja tuottaa huojennusta huulteni lohduttelulla.

6Jos puhun, ei tuskani helpota, ja jos lakkaan, lähteekö se sillä?

7Mutta nyt hän on minut uuvuttanut. Sinä olet hävittänyt koko minun joukkoni

8ja olet minut kukistanut-siitä muka tuli todistaja-ja raihnauteni nousi minua vastaan, syyttäen minua vasten silmiä.

9Hänen vihansa raateli ja vainosi minua, hän kiristeli minulle hampaitansa. Viholliseni hiovat katseitaan minua vastaan,

10he avaavat minulle kitansa ja lyövät häväisten minua poskille; kaikki he yhtyvät minua vastaan.

11Jumala jättää minut poikaheittiöiden valtaan ja syöksee minut jumalattomain käsiin.

12Minä elin rauhassa, mutta hän peljätti minut, hän tarttui minua niskaan ja murskasi minut. Hän asetti minut maalitaulukseen;

13hänen nuolensa viuhuvat minun ympärilläni. Hän halkaisee munuaiseni säälimättä, vuodattaa maahan minun sappeni.

14Hän murtaa minuun aukon toisensa jälkeen ja ryntää kimppuuni kuin soturi.

15Minä ompelin säkin iholleni ja painoin sarveni tomuun.

16Minun kasvoni punoittavat itkusta, ja silmäluomillani on pimeys,

17vaikkei ole vääryyttä minun käsissäni ja vaikka minun rukoukseni on puhdas.

18Maa, älä peitä minun vertani, ja minun huudollani älköön olko lepopaikkaa!

19Katso, nytkin on minun todistajani taivaassa ja puolustajani korkeudessa.

20Ystäväni pitävät minua pilkkanansa-Jumalaan minun silmäni kyynelöiden katsoo,

21että hän hankkisi miehelle oikeuden Jumalaa vastaan ja ihmislapselle hänen lähimmäistään vastaan.

22Sillä vähän on vuosia edessäni enää, ja sitten menen tietä, jota en palaja."

1"Minun henkeni on rikki raastettu, minun päiväni sammuvat, kalmisto on minun osani.

2Totisesti, pilkka piirittää minua ja silmäni täytyy yhä katsella heidän ynseilyänsä.

3Aseta puolestani pantti talteesi; kuka muu rupeaisi kättä lyöden minun takaajakseni?

4Sillä sinä olet sulkenut ymmärrykseltä heidän sydämensä; sentähden sinä et päästä heitä voitolle.

5Ystäviä kutsutaan osajaolle, mutta omilta lapsilta raukeavat silmät.

6Minut on pantu kansoille sananlaskuksi; silmille syljettäväksi minä olen tullut.

7Minun silmäni on hämärtynyt surusta, ja kaikki minun jäseneni ovat kuin varjo.

8Tästä oikeamieliset hämmästyvät, ja viatonta kuohuttaa jumalattoman meno.

9Mutta hurskas pysyy tiellänsä, ja se, jolla on puhtaat kädet, kasvaa voimassa.

10Mutta te kaikki, tulkaa jälleen tänne; en löydä minä viisasta joukostanne.

11Päiväni ovat menneet, rauenneet ovat aivoitukseni, mitä sydämeni ikävöitsi.

12Yön he tekevät päiväksi; valo muka lähenee pimeydestä.

13Jos kuinka toivon, on tuonela asuntoni; minä levitän vuoteeni pimeyteen,

14minä sanon haudalle: 'Sinä olet isäni', ja madoille: 'Äitini ja sisareni'.

15Missä on silloin minun toivoni, ja kuka saa minun toivoani katsella?

16Ne astuvat alas tuonelan salpojen taa, kun yhdessä lepäämme tomussa."

1Sitten suuhilainen Bildad lausui ja sanoi:

2"Kuinka kauan te asetatte sanoille ansoja? Tulkaa järkiinne, sitten puhelemme.

3Miksi meitä pidetään elukkain veroisina, olemmeko teidän silmissänne tylsät?

4Sinä, joka raivossasi raatelet itseäsi-sinunko tähtesi jätettäisiin maa autioksi ja kallio siirtyisi sijaltansa?

5Ei, jumalattomain valo sammuu, eikä hänen tulensa liekki loista.

6Valo pimenee hänen majassansa, ja hänen lamppunsa sammuu hänen päänsä päältä.

7Hänen väkevät askeleensa supistuvat ahtaalle, ja hänen oma neuvonsa kaataa hänet maahan.

8Sillä hänen omat jalkansa vievät hänet verkkoon, hän käyskentelee katetun pyyntihaudan päällä.

9Paula tarttuu hänen kantapäähänsä, ansa käy häneen kiinni;

10hänelle on maahan kätketty pyydys, polulle häntä varten silmukka.

11Kauhut peljättävät häntä kaikkialta ja ajavat häntä kintereillä kiitäen.

12Nälkäiseksi käy hänen vaivansa, ja turmio vartoo hänen kaatumistaan.

13Hänen ruumiinsa jäseniä kalvaa, hänen jäseniänsä kalvaa kuoleman esikoinen.

14Hänet temmataan pois majastansa, turvastansa; hänet pannaan astumaan kauhujen kuninkaan tykö.

15Hänen majassansa asuu outoja, hänen asuinpaikallensa sirotetaan tulikiveä.

16Alhaalta kuivuvat hänen juurensa, ylhäältä kuihtuvat hänen oksansa.

17Hänen muistonsa katoaa maasta, eikä hänen nimeänsä kadulla mainita.

18Hänet sysätään valosta pimeyteen ja karkoitetaan maan piiristä.

19Ei sukua, ei jälkeläistä ole hänellä kansansa seassa, eikä ketään jää jäljelle hänen asuntoihinsa.

20Lännen asujat hämmästyvät hänen tuhopäiväänsä, idän asujat valtaa vavistus.

21Näin käy väärintekijän huoneelle, näin sen asuinpaikalle, joka ei Jumalasta välitä."

1Job vastasi ja sanoi:

2"Kuinka kauan te vaivaatte minun sieluani ja runtelette minua sanoillanne?

3Jo kymmenenkin kertaa olette minua häväisseet, häpeämättä te minua rääkkäätte.

4Olenko todella hairahtunut, yöpyykö hairahdukseni minun luonani?

5Tahi voitteko todella ylvästellä minua vastaan ja todistaa minun ansainneen häpeäni?

6Tietäkää siis, että Jumala on tehnyt minulle vääryyttä ja on kietonut minut verkkoonsa.

7Katso, minä huudan: 'Väkivaltaa!' enkä saa vastausta; huudan apua, mutta ei ole mitään oikeutta.

8Hän on aidannut tieni, niin etten pääse ylitse, ja on levittänyt pimeyden poluilleni.

9Hän on riisunut minulta kunniani ja ottanut kruunun minun päästäni.

10Hän repi minut maahan joka puolelta, niin että olen mennyttä, ja hän tempasi irti toivoni niinkuin puun.

11Hän päästi vihansa syttymään minua vastaan ja piti minua vihollisenansa.

12Hänen sotajoukkonsa tulivat yhdessä ja tekivät tiensä minua vastaan ja leiriytyivät minun majani ympärille.

13Veljeni hän on minusta loitontanut; tuttavani ovat minusta aivan vieraantuneet.

14Läheiseni ovat minusta luopuneet, ja uskottuni ovat unhottaneet minut.

15Ne, jotka talossani majailevat, ja palvelijattareni pitävät minua muukalaisena, minä olen tullut vieraaksi heidän silmissään.

16Minä kutsun palvelijaani, eikä hän vastaa; minun suuni täytyy nöyrästi rukoilla häntä.

17Hengitykseni on vastenmielinen vaimolleni, hajuni on äitini pojista ilkeä.

18Poikasetkin halveksivat minua; kun nousen, niin he puhuvat minusta pilkkojaan.

19Kaikki seuratoverini inhoavat minua, ja ne, joita minä rakastin, ovat kääntyneet minua vastaan.

20Luuni ovat tarttuneet nahkaani, ihooni, eikä minusta ole enää kuin ikenet jäljellä.

21Armahtakaa minua, armahtakaa, te, minun ystäväni, sillä Jumalan käsi on minuun koskenut.

22Miksi vainoatte minua niinkuin Jumala, ettekä saa kylläänne minun lihastani?

23Oi, jospa minun sanani kirjoitettaisiin muistiin, jospa ne piirrettäisiin kirjaan,

24rautataltalla ja lyijyllä hakattaisiin kallioon ikuisiksi ajoiksi!

25Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä.

26Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan.

27Hänet olen minä näkevä apunani; minun silmäni saavat nähdä hänet-eikä vieraana. Munaskuuni hiukeavat sisimmässäni.

28Kun sanotte: 'Kuinka vainoammekaan häntä!' -minusta muka löydetään asian juuri-

29niin peljätkää miekkaa, sillä viha on kohtaava miekanalaisia pahoja töitä, tietääksenne, että tuomari on."

1Naemalainen Soofar lausui ja sanoi:

2"Tuohon minun ajatukseni tuovat vastauksen, moisesta minun mieleni kuohuu.

3Häpäisevää nuhdetta täytyy minun kuulla, mutta minun ymmärrykseni henki antaa minulle vastauksen.

4Tuoko on sinulla tietoa ikiajoista asti, siitä saakka, kun ihminen maan päälle pantiin?

5Ei, vaan jumalattomain riemu loppuu lyhyeen, ja riettaan ilo on vain silmänräpäys.

6Vaikka hänen kopeutensa kohoaa taivaaseen ja hänen päänsä ulottuu pilviin asti,

7katoaa hän kuitenkin ainiaaksi oman likansa lailla; jotka näkivät hänet, kysyivät: Missä hän on?

8Niinkuin uni hän lentää pois, eikä häntä enää löydetä, ja hän häipyy kuin öinen näky.

9Silmä, joka häntä katseli, ei katsele häntä enää, eikä hänen paikkansa häntä enää näe.

10Hänen poikiensa täytyy hyvittää köyhät, hänen kättensä on annettava pois hänen omaisuutensa.

11Nuoruuden voimaa olivat täynnä hänen luunsa, mutta sen täytyi mennä maata multaan hänen kanssansa.

12Vaikka paha onkin makeaa hänen suussaan, niin että hän kätkee sen kielensä alle,

13säästää sitä eikä siitä luovu, vaan pidättää sitä keskellä suulakeansa,

14niin muuttuu tämä ruoka hänen sisässään, tulee kyykäärmeiden kähyiksi hänen sisälmyksissänsä.

15Hän nieli rikkautta, ja hänen täytyy se oksentaa pois, Jumala ajaa sen ulos hänen vatsastansa.

16Kyykäärmeiden myrkkyä hän imi, kyyn kieli hänet tappaa.

17Ei hän saa ilokseen katsella puroja, ei hunaja-ja kermajokia ja-virtoja.

18Hänen on annettava pois hankkimansa, eikä hän saa sitä itse niellä; ei ole hänen ilonsa hänen voittamansa rikkauden veroinen.

19Sillä hän teki vaivaisille väkivaltaa ja heitti heidät siihen, hän ryösti itselleen talon, eikä saa siinä rakennella.

20Sillä hän ei tuntenut vatsansa ikinä tyytyvän, mutta ei pelastu hän himotulla tavarallaan.

21Ei mikään säilynyt hänen ahmailultaan, sentähden hänen onnensa ei kestä.

22Yltäkylläisyytensä runsaudessa on hänellä hätä, häneen iskevät kaikki kurjien kourat.

23Kun hän on täyttämässä vatsaansa, lähettää Jumala hänen kimppuunsa vihansa hehkun ja antaa sen sataa hänen päällensä hänen syödessään.

24Jos hän pakenee rautavaruksia, niin lävistää hänet vaskijousi;

25kun hän vetää ulos selästään nuolen, käy hänen sappensa lävitse miekan salama. Kauhut valtaavat hänet,

26kaikki pimeys on varattu hänen aarteilleen. Hänet kuluttaa tuli, joka palaa lietsomatta, se syö, mitä on säilynyt hänen majassansa.

27Taivas paljastaa hänen pahat tekonsa, maa nousee häntä vastaan.

28Minkä hänen talonsa tuotti, menee menojaan vihan päivänä niinkuin tulvavedet.

29Tämä on jumalattoman ihmisen osa Jumalalta, perintöosa, jonka Jumala hänelle määrää."

1Job vastasi ja sanoi:

2"Kuulkaa, kuulkaa minun sanojani ja suokaa minulle se lohdutus!

3Kärsikää minua, että saan puhua. Kun olen puhunut, pilkatkaa sitten.

4Ihmisiäkö vastaan minä valitan? Tahi kuinka en kävisi kärsimättömäksi?

5Kääntykää minuun, niin tyrmistytte ja panette kätenne suullenne.

6Kun käyn ajattelemaan, niin kauhistun, ja vavistus valtaa ruumiini:

7Miksi jumalattomat saavat elää, vanheta, jopa voimassa vahvistua?

8Heidän sukunsa on vankkana heidän edessään, heidän jälkeläisensä heidän silmäinsä alla.

9Heidän kotinsa ovat rauhassa, kauhuista kaukana; ei satu heihin Jumalan vitsa.

10Hänen sonninsa polkee eikä turhaan, hänen lehmänsä poikii eikä kesken.

11Poikansa he laskevat ulos niinkuin lammaslauman, heidän lapsensa hyppelevät leikiten.

12He virittävät laulujaan vaskirummun ja kanteleen kaikuessa ja iloitsevat huilun soidessa.

13He viettävät päivänsä onnessa, mutta äkkiä heidät säikähytetään alas tuonelaan.

14Ja kuitenkin he sanoivat Jumalalle: 'Mene pois meidän luotamme, sinun teistäsi emme tahdo tietää.

15Mikä on Kaikkivaltias, että häntä palvelisimme? Ja mitä hyötyä meillä on siitä, että häntä rukoilemme?'

16Katso, heidän onnensa ei ole heidän omassa kädessänsä. Jumalattomain neuvo olkoon minusta kaukana.

17Kuinkapa usein jumalattomain lamppu sammuu ja heidät yllättää heidän turmionsa? Kuinkapa usein hän jakelee arpaosat vihassansa?

18Ovatko he niinkuin tuulen vietävät oljet, niinkuin akanat, jotka tuulispää tempaa mukaansa?

19Jumala muka säästää hänen lapsilleen hänen onnettomuutensa. Kostakoon hän hänelle itselleen, niin että hän sen tuntee.

20Nähköön hän perikatonsa omin silmin, juokoon itse Kaikkivaltiaan vihan.

21Sillä mitä hän välittää perheestänsä, jälkeensä jäävistä, kun hänen kuukausiensa luku on täysi!

22Onko opetettava ymmärrystä Jumalalle, hänelle, joka taivaallisetkin tuomitsee?

23Toinen kuolee täydessä onnessansa, kaikessa rauhassa ja levossa;

24hänen astiansa ovat maitoa täynnä, ja hänen luunsa juotetaan ytimellä.

25Toinen kuolee katkeralla mielellä, saamatta onnea maistaa.

26Yhdessä he panevat maata multaan, ja madot peittävät heidät.

27Katso, minä tunnen teidän ajatuksenne ja juonet, joilla mielitte sortaa minut.

28Kun sanotte: 'Missä on nyt mahtimiehen talo, missä maja, jossa jumalattomat asuivat?'

29niin ettekö ole kysyneet maita kulkeneilta? Ette voi kieltää, mitä he ovat todeksi nähneet,

30että paha säästetään onnettomuuden päivältä, vihan päivältä hänet saatetaan suojaan.

31Kuka puhuu hänelle vasten kasvoja hänen vaelluksestaan, kuka kostaa hänelle, mitä hän on tehnyt?

32Hänet saatetaan kalmistoon, ja hänen hautakumpuansa vaalitaan.

33Kepeät ovat hänelle laakson turpeet. Kaikki ihmiset seuraavat hänen jäljessänsä, niinkuin epälukuiset ovat kulkeneet hänen edellänsä.

34Kuinka tuotte minulle niin turhaa lohdutusta? Entä vastauksenne-niistä jää pelkkä petollisuus jäljelle."

1Teemanilainen Elifas lausui ja sanoi:

2"Taitaako ihminen hyödyttää Jumalaa? Ei, vaan ainoastaan itseään hyödyttää ymmärtäväinen.

3Onko Kaikkivaltiaalla etua siitä, jos olet vanhurskas, tahi voittoa siitä, jos vaellat nuhteetonna?

4Jumalanpelostasiko hän sinua rankaisee ja käy kanssasi oikeutta?

5Eikö pahuutesi ole suuri ja sinun pahat tekosi loppumattomat?

6Sillä otithan veljiltäsi pantin syyttä ja riistit vaatteet alastomilta.

7Et antanut nääntyvälle vettä juoda, ja nälkäiseltä kielsit leivän.

8Kovakouraisen omaksi tuli maa, ja vain korkea-arvoinen sai siinä asua.

9Lesket sinä lähetit luotasi tyhjin käsin, ja orpojen käsivarret murskattiin.

10Sentähden paulat nyt sinua ympäröivät, ja äkillinen peljästys kauhistuttaa sinut-

11vai etkö näe pimeyttä? -ja vesitulva peittää sinut.

12Eikö Jumala ole korkea kuin taivas? Katso, kuinka korkealla on tähtien päälaki.

13Ja niin sinä sanot: 'Mitäpä Jumala tietää? Voiko hän tuomita synkkäin pilvien takaa?

14Pilvet ovat hänellä verhona, niin ettei hän näe; ja taivaanrannalla hän käyskentelee.'

15Tahdotko seurata iänikuista polkua, jota pahantekijät vaelsivat,

16ne, jotka kukistettiin ennen aikojaan ja joiden perustuksen virta huuhtoi pois,

17jotka sanoivat Jumalalle: 'Poistu meistä. Mitä voisi Kaikkivaltias meille tehdä?'

18Ja kuitenkin hän oli täyttänyt heidän talonsa hyvyydellä. Mutta minusta on kaukana jumalattomain neuvo.

19Hurskaat näkevät sen ja iloitsevat, ja viaton pilkkaa heitä:

20'Totisesti, vastustajamme ovat hävinneet, ja mitä heistä jäi, kulutti tuli'.

21Tee siis sovinto ja elä rauhassa hänen kanssaan, niin saavutat onnen.

22Ota opetusta hänen suustaan ja kätke hänen sanansa sydämeesi.

23Kun palajat Kaikkivaltiaan tykö, niin tulet raketuksi, jos karkoitat vääryyden majastasi kauas,

24viskaat kulta-aarteesi tomuun ja Oofirin kullan joen kivien joukkoon.

25Jos Kaikkivaltias tulee sinun kulta-aarteeksesi, sinun hopeaharkoiksesi,

26silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.

27Kun rukoilet häntä, niin hän kuulee sinua, ja sinä saat täyttää lupauksesi.

28Jos mitä päätät, niin se sinulle onnistuu, ja sinun teillesi loistaa valo.

29Jos tie painuu alaspäin, niin sinä sanot: 'Ylös!' ja hän auttaa nöyrtyväistä.

30Hän pelastaa senkin, joka ei ole viaton; sinun kättesi puhtauden tähden hän pelastuu."

1Job vastasi ja sanoi:

2"Tänäänkin on valitukseni niskoittelua! Minun käteni on raskas huokaukseni tähden.

3Oi, jospa tietäisin, kuinka löytää hänet, jospa pääsisin hänen asunnolleen!

4Minä esittäisin hänelle riita-asian ja täyttäisin suuni todisteilla.

5Tahtoisinpa tietää, mitä hän minulle vastaisi, ja kuulla, mitä hän minulle sanoisi.

6Riitelisikö hän kanssani suurella voimallansa? Ei, hän vain tarkkaisi minua.

7Silloin käräjöisi hänen kanssaan rehellinen mies, ja minä pelastuisin tuomaristani ainiaaksi.

8Katso, minä menen itään, mutta ei ole hän siellä; menen länteen, enkä häntä huomaa;

9jos hän pohjoisessa toimii, en häntä erota, jos hän kääntyy etelään, en häntä näe.

10Sillä hän tietää, kussa minä kuljen. Jos hän tutkisi minut, kullan kaltaisena minä selviäisin.

11Hänen askeleissaan on minun jalkani pysynyt, hänen tietänsä olen noudattanut siltä poikkeamatta.

12Hänen huultensa käskystä en ole luopunut, hänen suunsa sanat minä olen kätkenyt tarkemmin kuin omat päätökseni.

13Mutta hän pysyy samana, kuka voi häntä estää? Mitä hän tahtoo, sen hän tekee.

14Niin, hän antaa täydellisesti minulle määrätyn osan, ja sellaista on hänellä vielä tallella paljon.

15Sentähden valtaa minut kauhu hänen kasvojensa edessä; kun sitä ajattelen, peljästyn häntä.

16Jumala on lannistanut minun rohkeuteni, Kaikkivaltias on minut kauhistuttanut.

17Sillä en menehdy pimeän tähden, en oman itseni tähden, jonka pimeys peittää."

1"Miksi ei Kaikkivaltias ole varannut tuomion aikoja, ja miksi eivät saa ne, jotka hänet tuntevat, nähdä hänen päiviänsä?

2Jumalattomat siirtävät rajoja, ryöstävät laumoja ja laskevat ne laitumelle.

3Orpojen aasin he vievät, ottavat pantiksi lesken lehmän.

4He työntävät tieltä köyhät, kaikkien maan kurjain täytyy piileskellä.

5Katso, nämä ovat kuin villiaasit erämaassa: lähtevät työhönsä saalista etsien, aro on heidän lastensa leipä.

6Kedolta he korjaavat rehuviljaa ruuakseen, ja jumalattoman viinitarhasta he kärkkyvät tähteitä.

7Alastomina, ilman vaatteita, he viettävät yönsä, eikä heillä ole peittoa kylmässä.

8He ovat likomärkiä vuorilla vuotavasta sateesta, ja vailla suojaa he syleilevät kalliota.

9idin rinnoilta riistetään orpo, ja kurjalta otetaan pantti.

10He kuljeskelevat alastomina, ilman vaatteita, ja nälkäisinä he kantavat lyhteitä.

11Jumalattomain muuritarhoissa he pusertavat öljyä, he polkevat viinikuurnaa ja ovat itse janoissansa.

12Kaupungista kuuluu miesten voihkina, ja haavoitettujen sielu huutaa; mutta Jumala ei piittaa nurjuudesta.

13Nuo ovat valon vihaajia, eivät tunne sen teitä eivätkä pysy sen poluilla.

14Ennen päivän valkenemista nousee murhaaja, tappaa kurjan ja köyhän; ja yöllä hän hiipii kuin varas.

15Avionrikkojan silmä tähyilee hämärää, hän arvelee: 'Ei yksikään silmä minua näe', ja hän panee peiton kasvoillensa.

16He murtautuvat pimeässä taloihin, päivällä he sulkeutuvat sisään, tahtomatta tietää valosta.

17Sillä pimeys on heille kaikille aamun vertainen, koska pimeyden kauhut ovat heille tutut." -

18"Hän kiitää pois vetten viemänä, kirottu on hänen peltopalstansa maassa, hän ei enää poikkea viinimäkien tielle.

19Kuivuus ja kuumuus ahmaisevat lumiveden, samoin tuonela ne, jotka syntiä tekevät.

20idin kohtu unhottaa hänet, madot syövät hänet herkkunaan, ei häntä enää muisteta; niin murskataan vääryys kuin puu.

21Hän ryösti hedelmättömältä, joka ei synnytä, ja leskelle hän ei hyvää tehnyt." -

22"Väkivaltaiset Jumala ylläpitää voimallansa; he pysyvät pystyssä, vaikka jo olivat epätoivossa hengestään.

23Hän antaa heidän olla turvassa, ja heillä on vahva tuki; ja hänen silmänsä valvovat heidän teitänsä.

24He ovat kohonneet korkealle-ei aikaakaan, niin ei heitä enää ole; he vaipuvat kokoon, kuolevat kuin kaikki muutkin, he taittuvat kuin vihneet tähkäpäästä.

25Eikö ole niin? Kuka tekee minut valhettelijaksi ja saattaa sanani tyhjiksi?"

1Sitten suuhilainen Bildad lausui ja sanoi:

2"Valta ja peljättävyys on hänen, joka luo rauhaa korkeuksissaan.

3Onko määrää hänen joukoillansa, ja kenelle ei hänen valonsa koita?

4Kuinka siis ihminen olisi vanhurskas Jumalan edessä, ja kuinka vaimosta syntynyt olisi puhdas?

5Katso, eipä kuukaan ole kirkas, eivät tähdetkään ole puhtaat hänen silmissänsä;

6saati sitten ihminen, tuo mato, ja ihmislapsi, tuo toukka!"

1Job vastasi ja sanoi:

2"Kuinka oletkaan auttanut voimatonta, tukenut heikkoa käsivartta!

3Kuinka oletkaan neuvonut taitamatonta ja ilmituonut paljon ymmärrystä!

4Kenelle oikein olet puheesi pitänyt, ja kenen henki on sinusta käynyt?

5Haamut alhaalla värisevät, vetten ja niiden asukasten alla.

6Paljaana on tuonela hänen edessänsä, eikä ole manalalla peitettä.

7Pohjoisen hän kaarruttaa autiuden ylle, ripustaa maan tyhjyyden päälle.

8Hän sitoo vedet pilviinsä, eivätkä pilvet halkea niiden alla.

9Hän peittää valtaistuimensa näkyvistä, levittää pilvensä sen ylitse.

10Hän on vetänyt piirin vetten pinnalle, siihen missä valo päättyy pimeään.

11Taivaan patsaat huojuvat ja hämmästyvät hänen nuhtelustaan.

12Voimallansa hän kuohutti meren, ja taidollansa hän ruhjoi Rahabin.

13Hänen henkäyksestään kirkastui taivas; hänen kätensä lävisti kiitävän lohikäärmeen.

14Katso, nämä ovat ainoastaan hänen tekojensa äärten häämötystä, ja kuinka hiljainen onkaan kuiskaus, jonka hänestä kuulemme! Mutta kuka käsittää hänen väkevyytensä jylinän?"

1Job jatkoi lausuen julki mietelmiään ja sanoi:

2"Niin totta kuin Jumala elää, joka on ottanut minulta oikeuteni, ja Kaikkivaltias, joka on sieluni murehuttanut:

3niin kauan kuin minussa vielä henkeä on ja Jumalan henkäystä sieramissani,

4eivät minun huuleni puhu petosta, eikä kieleni vilppiä lausu.

5Pois se! En myönnä teidän oikeassa olevan. Siihen asti kunnes henkeni heitän, en luovu hurskaudestani.

6Minä pidän kiinni vanhurskaudestani, en hellitä; yhdestäkään elämäni päivästä omatuntoni ei minua soimaa.

7Käyköön viholliseni niinkuin jumalattoman ja vastustajani niinkuin väärän.

8Mitä toivoa on riettaalla, kun Jumala katkaisee hänen elämänsä, kun hän tempaa pois hänen sielunsa?

9Kuuleeko Jumala hänen huutonsa, kun ahdistus häntä kohtaa?

10Tahi saattaako hän iloita Kaikkivaltiaasta, huutaa Jumalaa joka aika?

11Minä opetan teille, mitä tekee Jumalan käsi; en salaa, mitä Kaikkivaltiaalla on mielessä.

12Katso, itse olette kaikki sen nähneet; miksi te turhia kuvittelette?

13Tämä on jumalattoman ihmisen osa, Jumalan varaama, tämä on perintöosa, jonka väkivaltaiset Kaikkivaltiaalta saavat.

14Jos hänellä on paljonkin lapsia, ovat ne miekan omia; eikä hänen jälkeläisillään ole leipää ravinnoksi.

15Jotka häneltä jäävät, ne saattaa rutto hautaan, eivätkä hänen leskensä pidä itkiäisiä.

16Jos hän kokoaa hopeata kuin multaa ja kasaa vaatteita kuin savea,

17kasatkoon: vanhurskas pukee ne päällensä, ja viaton perii hopean.

18Hän rakentaa talonsa niinkuin kointoukka, se on kuin suojus, jonka vartija kyhää.

19Rikkaana hän menee levolle: 'Ei häviä mitään'; hän avaa silmänsä, ja kaikki on mennyttä.

20Kauhut yllättävät hänet kuin tulvavedet, yöllä tempaa hänet mukaansa rajuilma.

21Itätuuli vie hänet, niin että hän menee menojaan, ja puhaltaa hänet pois paikaltansa.

22Jumala ampuu häneen nuolensa säälimättä; hänen täytyy paeta hänen kättänsä, minkä voi.

23Silloin paukutetaan hänelle kämmeniä ja vihelletään hänelle hänen asuinpaikaltansa."

1"Hopeallakin on suonensa ja löytöpaikkansa kullalla, joka puhdistetaan;

2rauta otetaan maasta, ja kivestä sulatetaan vaski.

3Tehdään loppu pimeydestä, ja tutkitaan tyystin kivi, jonka synkkä pilkkopimeä peittää.

4Kaivos louhitaan syvälle maan asujain alle; unhotettuina he riippuvat siellä ilman jalan tukea, heiluvat kaukana ihmisten ilmoilta.

5Maasta kasvaa leipä, mutta maan uumenet mullistetaan kuin tulen voimalla.

6Sen kivissä on safiirilla sijansa, siellä on kultahiekkaa.

7Polkua sinne ei tiedä kotka, eikä haukan silmä sitä havaitse.

8Sitä eivät astu ylväät eläimet, ei leijona sitä kulje.

9Siellä käydään käsiksi kovaan kiveen, ja vuoret mullistetaan juuriaan myöten.

10Kallioihin murretaan käytäviä, ja silmä näkee kaikkinaiset kalleudet.

11Vesisuonet estetään tihkumasta, ja salatut saatetaan päivänvaloon.

12Mutta viisaus-mistä se löytyy, ja missä on ymmärryksen asuinpaikka?

13Ei tunne ihminen sille vertaa, eikä sitä löydy elävien maasta.

14Syvyys sanoo: 'Ei ole se minussa', ja meri sanoo: 'Ei se ole minunkaan tykönäni'.

15Sitä ei voida ostaa puhtaalla kullalla, eikä sen hintaa punnita hopeassa.

16Ei korvaa sitä Oofirin kulta, ei kallis onyks-kivi eikä safiiri.

17Ei vedä sille vertoja kulta eikä lasi, eivät riitä sen vaihtohinnaksi aitokultaiset kalut.

18Koralleja ja kristalleja ei sen rinnalla mainita, ja viisauden omistaminen on helmiä kalliimpi.

19Ei vedä sille vertoja Etiopian topaasi, ei korvaa sitä puhdas kulta.

20Mistä siis tulee viisaus ja missä on ymmärryksen asuinpaikka?

21Se on peitetty kaiken elävän silmiltä, salattu taivaan linnuiltakin.

22Manala ja kuolema sanovat: 'Korvamme ovat kuulleet siitä vain kerrottavan'.

23Jumala tietää tien sen luokse, hän tuntee sen asuinpaikan.

24Sillä hän katsoo maan ääriin saakka, hän näkee kaiken, mitä taivaan alla on.

25Kun hän antoi tuulelle voiman ja määräsi mitalla vedet,

26kun hän sääti lain sateelle ja ukkospilvelle tien,

27silloin hän sen näki ja ilmoitti, toi sen esille ja sen myös tutki.

28Ja ihmiselle hän sanoi: 'Katso, Herran pelko-se on viisautta, ja pahan karttaminen on ymmärrystä'."

1Job jatkoi lausuen mietelmiään ja sanoi:

2"Oi, jospa olisin, niinkuin olin ammoin kuluneina kuukausina, niinkuin niinä päivinä, joina Jumala minua varjeli,

3jolloin hänen lamppunsa loisti pääni päällä ja minä hänen valossansa vaelsin pimeyden halki!

4Jospa olisin niinkuin kukoistukseni päivinä, jolloin Jumalan ystävyys oli majani yllä,

5jolloin Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani ja poikani minua ympäröivät,

6jolloin askeleeni kylpivät kermassa ja kallio minun vierelläni vuoti öljyvirtoja!

7Kun menin kaupunkiin porttiaukealle, kun asetin istuimeni torille,

8niin nuorukaiset väistyivät nähdessään minut, vanhukset nousivat ja jäivät seisomaan,

9päämiehet lakkasivat puhumasta ja panivat kätensä suulleen.

10Ruhtinasten ääni vaikeni, ja heidän kielensä tarttui suulakeen.

11Sillä kenen korva minusta kuuli, hän ylisti minua onnelliseksi, kenen silmä minut näki, hän minusta todisti;

12minä näet pelastin kurjan, joka apua huusi, ja orvon, jolla ei auttajaa ollut.

13Menehtyväisen siunaus tuli minun osakseni, ja lesken sydämen minä saatoin riemuitsemaan.

14Vanhurskaudella minä vaatetin itseni, ja se verhosi minut; oikeus oli minulla viittana ja päähineenä.

15Minä olin sokean silmä ja ontuvan jalka.

16Minä olin köyhien isä, ja tuntemattoman asiaa minä tarkoin tutkin.

17Minä särjin väärintekijän leukaluut ja tempasin saaliin hänen hampaistansa.

18Silloin ajattelin: 'Pesääni minä saan kuolla, ja minä lisään päiväni paljoiksi kuin hiekka.

19Onhan juureni vedelle avoinna, ja kaste yöpyy minun oksillani.

20Kunniani uudistuu alati, ja jouseni nuortuu minun kädessäni.'

21He kuuntelivat minua ja odottivat, olivat vaiti ja vartoivat neuvoani.

22Puhuttuani eivät he enää sanaa sanoneet, vihmana vuoti puheeni heihin.

23He odottivat minua niinkuin sadetta ja avasivat suunsa niinkuin kevätkuurolle.

24Minä hymyilin heille, kun he olivat toivottomat, ja minun kasvojeni loistaessa eivät he synkiksi jääneet.

25Jos suvaitsin tulla heidän luokseen, niin minä istuin ylinnä, istuin kuin kuningas sotajoukkonsa keskellä, niinkuin se, joka murheelliset lohduttaa."

1"Mutta nyt nauravat minua elinpäiviltään nuoremmat, joiden isiä minä pidin liian halpoina pantaviksi paimenkoiraini pariin.

2Ja mitäpä hyödyttäisi minua heidän kättensä voima, koska heidän nuoruutensa tarmon on vienyt

3puute ja kova nälänhätä! He kaluavat kuivaa maata, jo ennestään autiota erämaata;

4he poimivat suolaheiniä pensaiden ympäriltä, ja heidän ruokanaan ovat kinsteripensaan juuret.

5Heidät karkoitetaan ihmisten parista; heitä vastaan nostetaan hälytys niinkuin varasta vastaan.

6Heidän on asuttava kaameissa rotkoissa, maakoloissa ja kallioluolissa.

7Pensaiden keskellä he ulisevat, nokkospehkojen suojaan he sulloutuvat-

8nuo houkkioiden ja kunniattomain sikiöt, jotka on hosuttu maasta pois.

9Heille minä olen nyt tullut pilkkalauluksi, olen heidän jutuksensa joutunut;

10he inhoavat minua, väistyvät minusta kauas eivätkä häikäile sylkeä silmilleni.

11Sillä Jumala on höllentänyt jouseni jänteen ja nöyryyttänyt minut, eivätkä he enää suista julkeuttaan minun edessäni.

12Oikealta puoleltani nousee tuo sikiöparvi; he lyövät jalat altani ja luovat turmateitänsä minua vastaan.

13He hävittävät minun polkuni, ovat apuna minua tuhottaessa, vaikka itse ovat ilman auttajaa;

14niinkuin leveästä muurinaukosta he tulevat, raunioiden alta he vyöryvät esiin.

15Kauhut ovat kääntyneet minua vastaan; niinkuin tuuli sinä pyyhkäiset pois minun arvoni, ja minun onneni katoaa niinkuin pilvi.

16Ja nyt minun sieluni vuotaa tyhjiin, kurjuuden päivät ovat saavuttaneet minut.

17Yö kaivaa luut minun ruumiistani, ja kalvavat tuskani eivät lepää.

18Kaikkivallan voimasta on minun verhoni muodottomaksi muuttunut: se kiristyy ympärilleni niinkuin ihokkaani pääntie.

19Hän on heittänyt minut lokaan, ja minä olen tullut tomun ja tuhan kaltaiseksi.

20Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa minulle; minä seison tässä, mutta sinä vain tuijotat minuun.

21Sinä muutut tylyksi minulle, vainoat minua väkevällä kädelläsi.

22Sinä kohotat minut myrskytuuleen, kiidätät minut menemään ja annat minun menehtyä rajuilman pauhinassa.

23Niin, minä tiedän: sinä viet minua kohti kuolemaa, majaan, kunne kaikki elävä kokoontuu.

24Mutta eikö saisi hukkuessaan kättänsä ojentaa tahi onnettomuudessa apua huutaa?

25Vai enkö minä itkenyt kovaosaisen kohtaloa, eikö sieluni säälinyt köyhää?

26Niin, minä odotin onnea, mutta tuli onnettomuus; minä vartosin valoa, mutta tuli pimeys.

27Sisukseni kuohuvat lakkaamatta, kurjuuden päivät ovat kohdanneet minut.

28Minä käyn murheasussa, ilman päivänpaistetta; minä nousen ja huudan väkijoukossa.

29Minusta on tullut aavikkosutten veli ja kamelikurkien kumppani.

30Minun nahkani on mustunut ja lähtee päältäni, ja luuni ovat kuumuuden polttamat.

31Niin muuttui kanteleeni soitto valitukseksi ja huiluni sävel itkun ääneksi."

1"Minä olen tehnyt liiton silmäini kanssa: kuinka voisinkaan katsoa neitosen puoleen!

2Minkä osan antaisi silloin Jumala ylhäältä, minkä perintöosan Kaikkivaltias korkeudesta?

3Tuleehan väärälle turmio ja onnettomuus väärintekijöille.

4Eikö hän näkisi minun teitäni ja laskisi kaikkia minun askeleitani?

5Jos minä ikinä valheessa vaelsin, jos jalkani kiiruhti petokseen,

6punnitkoon minut Jumala oikealla vaa'alla, ja hän on huomaava minun nuhteettomuuteni.

7Jos minun askeleeni poikkesivat tieltä ja minun sydämeni seurasi silmiäni tahi tahra tarttui minun käsiini,

8niin syököön toinen, mitä minä kylvän, ja minun vesani revittäköön juurinensa.

9Jos minun sydämeni hullaantui toisen vaimoon ja minä väijyin lähimmäiseni ovella,

10niin jauhakoon oma vaimoni vieraalle, ja halailkoot häntä muut;

11sillä se olisi ollut ilkityö ja raskaasti rangaistava rikos,

12tuli, joka kuluttaisi manalaan saakka ja hävittäisi kaiken saatuni.

13Jos minä pidin halpana palvelijani ja palvelijattareni oikeuden, kun heillä oli riita minun kanssani,

14niin mitä minä tekisin, jos Jumala nousisi, ja mitä vastaisin hänelle, jos hän kävisi tutkimaan?

15Eikö sama, joka äidin kohdussa loi minut, luonut häntäkin, eikö sama meitä äidin sydämen alla valmistanut?

16Olenko minä kieltänyt vaivaisilta heidän toivomuksensa ja saattanut lesken silmät sammumaan?

17Olenko syönyt leipäpalani yksinäni, orvonkin saamatta syödä siitä?

18En, vaan nuoruudestani saakka minä kasvatin häntä niinkuin oma isä ja äitini kohdusta asti minä holhosin häntä.

19Jos minä näin menehtyväisen vaatteetonna ja köyhän verhoa vailla,

20jos hänen lanteensa eivät minua siunanneet eikä hän saanut lämmitellä minun karitsaini villoilla,

21jos minä puin nyrkkiä orvolle, kun näin puoltani pidettävän portissa,

22niin irtautukoon olkapääni hartiastani, ja murtukoon käsivarteni sijoiltansa.

23Sillä silloin olisi minun peljättävä turmiota Jumalalta, enkä kestäisi hänen valtasuuruutensa edessä.

24Jos minä panin uskallukseni kultaan ja sanoin hienolle kullalle: 'Sinä olet minun turvani',

25jos iloitsin siitä, että rikkauteni oli suuri ja että käteni oli saanut paljon hankituksi,

26jos katsellessani aurinkoa, kuinka se loisti, ja kuuta, joka ylhänä vaelsi,

27sydämeni antautui salaa vieteltäväksi ja käteni niille suudelmia heitti,

28niin olisi sekin raskaasti rangaistava rikos, sillä minä olisin kieltänyt korkeuden Jumalan.

29Olenko iloinnut vihamieheni vahingosta, riemusta hykähtänyt, kun häntä onnettomuus kohtasi?

30En ole sallinut suuni syntiä tehdä, kiroten vaatia hänen henkeänsä.

31Eikö täydy minun talonväkeni myöntää, että kukin on saanut lihaa yllin kyllin?

32Muukalaisen ei tarvinnut yötä ulkona viettää; minä pidin oveni auki tielle päin.

33Olenko ihmisten tavoin peitellyt rikkomuksiani, kätkenyt poveeni pahat tekoni,

34säikkyen suurta joukkoa ja kaiken heimon ylenkatsetta peljäten, niin että pysyin hiljaa, ovestani ulkonematta?

35Oi, jospa joku kuuntelisi minua! Katso, tuossa on puumerkkini! Kaikkivaltias vastatkoon minulle! Jospa saisin riitapuoleni kirjoittamaan syytekirjan!

36Totisesti, olkapäälläni sitä kantaisin, sitoisin sen päähäni seppeleeksi.

37Tekisin hänelle tilin kaikista askeleistani ja astuisin hänen eteensä niinkuin ruhtinas.

38Jos peltoni huusi minua vastaan ja sen vaot kaikki itkivät,

39jos kulutin sen voiman maksamatta ja saatoin sen haltijat huokaamaan,

40niin kasvakoon nisun sijasta orjantappuroita ja ohran sijasta rikkaruohoa." Tähän päättyvät Jobin puheet.

1Kun nuo kolme miestä eivät enää vastanneet Jobille, koska hän oli omissa silmissään vanhurskas,

2vihastui buusilainen Elihu, Baarakelin poika, joka oli Raamin sukua; Jobiin hän vihastui, koska tämä piti itseään Jumalaa vanhurskaampana,

3ja tämän kolmeen ystävään hän vihastui, koska he eivät keksineet vastausta, jolla olisivat osoittaneet Jobin olevan väärässä.

4Elihu oli odottanut vuoroa puhuakseen Jobille, koska toiset olivat iältään häntä vanhemmat.

5Mutta kun Elihu näki, ettei noilla kolmella miehellä enää ollut sanaa suussa vastaukseksi, vihastui hän.

6Niin buusilainen Elihu, Baarakelin poika, lausui ja sanoi: "Nuori minä olen iältäni, ja te olette vanhat; sentähden minä arkailin ja pelkäsin ilmoittaa tietoani teille.

7Minä ajattelin: 'Puhukoon ikä, ja vuosien paljous julistakoon viisautta'.

8Mutta onhan ihmisissä henki, ja Kaikkivaltiaan henkäys antaa heille ymmärrystä.

9Eivät iäkkäät ole viisaimmat, eivätkä vanhukset yksin ymmärrä, mikä on oikein.

10Sentähden minä sanon: Kuule minua; minäkin ilmoitan, mitä tiedän.

11Katso, minä olen odottanut, mitä teillä olisi sanomista, olen kuunnellut teidän taitavia puheitanne, kunnes olisitte löytäneet osuvat sanat.

12Niin, minä tarkkasin teitä; mutta katso, ei kukaan ole Jobin sanoja kumonnut, ei kukaan teistä voinut vastata hänen puheisiinsa.

13Älkää sanoko: 'Meitä vastassa on ilmetty viisaus, vain Jumala voi hänet torjua, ei ihminen'.

14Minua vastaan hän ei ole todisteita tuonut, enkä käy hänelle vastaamaan teidän puheillanne.

15He ovat kauhistuneet, eivät enää vastaa; sanat puuttuvat heiltä.

16Odottaisinko minä, kun he eivät puhu, kun he siinä seisovat enää vastaamatta?

17Vastaanpa minäkin osaltani, minäkin ilmoitan, mitä tiedän.

18Sillä minä olen sanoja täynnä, henki rinnassani ahdistaa minua.

19Katso, minun rintani on kuin viini, jolle ei reikää avata, se on pakahtumaisillaan niinkuin nuorella viinillä täytetyt leilit.

20Tahdon puhua, saadakseni helpotusta, avata huuleni ja vastata.

21En pidä kenenkään puolta enkä ketään ihmistä imartele.

22Sillä en osaa imarrella; silloin Luojani ottaisi minut kohta pois."

1"Mutta kuule nyt, Job, minun puhettani, ja ota korviisi kaikki minun sanani.

2Katso, minä olen avannut suuni, kieleni puhuu suulakeni alla.

3Vilpittömästä sydämestä lähtevät sanani; mitä tietävät, sen huuleni suoraan sanovat.

4Jumalan henki on minut luonut, ja Kaikkivaltiaan henkäys elävöittää minut.

5Vastaa minulle, jos taidat; varustaudu minua vastaan, nouse taisteluun.

6Katso, Jumalan edessä minä olen samanlainen kuin sinä: hyppysellinen savea olen minäkin.

7Katso, ei käy minusta kauhu, joka sinut peljästyttää, eikä minun painoni ole raskaana ylläsi.

8Mutta sinä olet sanonut korvieni kuullen, minä olen kuullut sinun sanojesi äänen:

9'Puhdas minä olen, rikoksesta vapaa; olen viaton, eikä minussa ole vääryyttä.

10Katso, hän keksii vihan syitä minua vastaan, hän pitää minua vihollisenansa;

11hän panee minun jalkani jalkapuuhun, vartioitsee kaikkia minun polkujani.'

12Katso, sinä et ole oikeassa-niin minä vastaan sinulle-sillä Jumala on suurempi kuin ihminen.

13Miksi olet riidellyt häntä vastaan, jos hän ei vastaa kaikkiin ihmisen sanoihin?

14Sillä Jumala puhuu tavalla ja puhuu toisella; sitä vain ei huomata.

15Unessa, öisessä näyssä, kun raskas uni valtaa ihmiset ja he nukkuvat vuoteillansa,

16silloin hän avaa ihmisten korvat ja sinetillä vahvistaa heidän saamansa kurituksen,

17kääntääkseen ihmisen pois pahasta teosta ja varjellakseen miestä ylpeydestä,

18säästääkseen hänen sielunsa haudasta ja hänen henkensä syöksymästä peitsiin.

19Myös kuritetaan häntä tuskalla vuoteessansa, kun hänen luissaan on lakkaamaton kapina,

20ja hänen henkensä inhoaa leipää ja hänen sielunsa herkkuruokaa.

21Hänen lihansa kuihtuu näkymättömiin, ja hänen luunsa, ennen näkymättömät, paljastuvat.

22Näin lähenee hänen sielunsa hautaa ja hänen henkensä kuolonvaltoja.

23Jos silloin on hänen puolellansa enkeli, välittäjä, yksi tuhansista, todistamassa ihmisen puolesta hänen vilpittömyyttään,

24niin Jumala armahtaa häntä ja sanoo: 'Vapauta hänet, ettei hän mene hautaan; minä olen saanut lunastusmaksun'.

25Silloin hänen ruumiinsa taas uhkuu nuoruuden voimaa, hän palajaa takaisin nuoruutensa päiviin.

26Hän rukoilee Jumalaa, ja Jumala mielistyy häneen ja antaa hänen riemuiten katsella hänen kasvojaan; niin hän palauttaa ihmiselle hänen vanhurskautensa.

27Hänpä nyt laulaa muille ihmisille ja sanoo: 'Minä olin tehnyt syntiä ja vääristänyt oikean, mutta ei sitä kostettu minulle;

28hän pelasti minun sieluni joutumasta hautaan, ja minun henkeni saa iloiten katsella valkeutta'.

29Katso, kaiken tämän tekee Jumala kahdesti ja kolmastikin ihmiselle,

30palauttaakseen hänen sielunsa haudasta ja antaakseen elämän valkeuden hänelle loistaa.

31Tarkkaa, Job, kuule minua; vaikene ja anna minun puhua.

32Mutta jos sinulla on, mitä sanoa, niin vastaa minulle; puhu, sillä mielelläni soisin sinun olevan oikeassa.

33Ellei, niin kuule minua; vaikene, niin minä opetan sinulle viisautta."

1Ja Elihu lausui ja sanoi:

2"Kuulkaa, te viisaat, minun sanojani, ja kuunnelkaa minua, te tietomiehet.

3Sillä korva koettelee sanat, ja suulaki maistaa ruuan maun.

4Tutkikaamme, mikä oikein on, koettakaamme yhdessä ymmärtää, mikä hyvä on.

5Sillä Job on sanonut: 'Olen oikeassa, mutta Jumala on ottanut minulta oikeuteni.

6Vaikka minun puolellani on oikeus, pitäisi minun valhetella; kuolettava nuoli on minuun sattunut, vaikka olen rikoksesta vapaa.'

7Kuka mies on sellainen kuin Job, joka juo jumalanpilkkaa niinkuin vettä,

8joka yhtyy väärintekijäin seuraan ja vaeltaa jumalattomain miesten parissa?

9Sillä hän sanoo: 'Ei hyödy mies siitä, että elää Jumalalle mieliksi'.

10Sentähden kuulkaa minua, te ymmärtäväiset miehet: Pois se! Ei Jumalassa ole jumalattomuutta eikä Kaikkivaltiaassa vääryyttä.

11Vaan hän kostaa ihmiselle hänen tekonsa ja maksaa miehelle hänen vaelluksensa mukaan.

12Totisesti, Jumala ei tee väärin, Kaikkivaltias ei vääristä oikeutta.

13Kuka on pannut hänet vallitsemaan maata, ja kuka on perustanut koko maanpiirin?

14Jos hän ajattelisi vain itseänsä ja palauttaisi luokseen henkensä ja henkäyksensä,

15niin kaikki liha yhdessä menehtyisi, ja ihminen tulisi tomuksi jälleen.

16Jos sinulla on ymmärrystä, niin kuule tätä, ota korviisi sanojeni ääni.

17Taitaisiko todella se hallita, joka vihaa oikeutta? Vai tuomitsetko sinä syylliseksi tuon Vanhurskaan, Voimallisen,

18joka sanoo kuninkaalle: 'Sinä kelvoton', ruhtinaille: 'Sinä jumalaton',

19joka ei pidä päämiesten puolta eikä aseta rikasta vaivaisen edelle, koska he kaikki ovat hänen kättensä tekoa?

20Tuossa tuokiossa he kuolevat, keskellä yötä; kansat järkkyvät ja häviävät, väkevä siirretään pois käden koskematta.

21Sillä hänen silmänsä valvovat ihmisen teitä, ja hän näkee kaikki hänen askeleensa.

22Ei ole pimeyttä, ei pilkkopimeää, johon voisivat piiloutua väärintekijät.

23Sillä ei tarvitse Jumalan kauan ihmistä tarkata, ennenkuin tämän on astuttava tuomiolle hänen eteensä;

24hän musertaa voimalliset tutkimatta ja asettaa toiset heidän sijallensa.

25Niinpä hän tuntee heidän tekonsa ja kukistaa heidät yöllä, ja he musertuvat.

26Niinkuin jumalattomia hän kurittaa heitä julkisella paikalla,

27koska he luopuivat hänestä eivätkä ensinkään huolineet hänen teistään,

28vaan saattoivat vaivaisten huudon kohoamaan hänen eteensä, ja hän kuuli kurjain huudon.

29Ja jos hän on hiljaa, kuka häntä siitä tuomitsee? Jos hän peittää kasvonsa, kuka voi häntä katsella? Niin kansaa kuin kutakin ihmistä hän valvoo,

30ettei pääse hallitsemaan jumalaton ihminen, ei kukaan niistä, jotka ovat kansalle paulana.

31Sillä onko tässä sanottu Jumalalle: 'Kyllä minä kärsin, en enää pahoin tee.

32Mitä en näe, neuvo minulle; jos olen tehnyt vääryyttä, en sitä enää tee.'

33Sinunko mielesi mukaan tulisi hänen kostaa, koska olet niin tyytymätön? Niin, sinun on tehtävä valinta eikä minun; puhu, mitä tiedät.

34Ymmärtäväiset miehet sanovat minulle, viisas mies, joka minua kuulee, virkkaa:

35'Job puhuu taitamattomasti, ja hänen sanansa ovat ymmärrystä vailla.

36Jospa Jobia koeteltaisiin ainiaan, koska hän vastaa väärintekijäin tavalla!

37Sillä hän lisää syntiä syntiin, lyö kämmentä keskellämme ja syytää sanoja Jumalaa vastaan.'"

1Elihu lausui ja sanoi:

2"Pidätkö sitä oikeutena, sanotko sitä vanhurskaudeksi Jumalan edessä,

3että kysyt, mitä se sinua hyödyttää: 'Hyödynkö siitä sen enempää, kuin jos syntiä teen?'

4Siihen minä vastaan sinulle sekä ystävillesi, jotka luonasi ovat.

5Luo silmäsi taivaalle ja näe, katsele pilviä, jotka ovat korkealla pääsi päällä.

6Jos sinä syntiä teet, mitä sillä hänelle teet; ja vaikka sinulla paljonkin rikoksia olisi, mitä sillä hänelle mahdat?

7Jos olet vanhurskas, mitä sillä hänelle annat, tahi ottaako hän mitään sinun kädestäsi?

8Ihmistä, kaltaistasi, koskee jumalattomuutesi ja ihmislasta sinun vanhurskautesi.

9Sorron suuruutta valitetaan, huudetaan apua suurten käsivartta vastaan,

10ei kysytä: 'Missä on Jumala, minun Luojani, joka yöllä saa viriämään ylistysvirret,

11joka opettaa meille enemmän kuin metsän eläimille ja antaa meille viisautta enemmän kuin taivaan linnuille?'

12Valittakoot sitten pahojen ylpeyttä; ei hän vastaa.

13Ei, turhia ei Jumala kuule, eikä Kaikkivaltias niihin katso,

14saati jos sanot, ettet voi häntä nähdä; asia on hänen edessänsä: odota häntä.

15Mutta nyt, kun hänen vihansa ei kosta eikä hän ylvästelystä suuresti välitä,

16niin Job avaa suunsa joutaviin ja syytää suuria sanoja taitamattomasti."

1Elihu jatkoi puhettaan ja sanoi:

2"Maltahan vähän, niin julistan sinulle, sillä vielä on minulla Jumalan puolesta puhuttavaa.

3Minä noudan tietoni kaukaa ja osoitan Luojani oikeuden;

4sillä totisesti, sanani eivät ole valhetta-mies, jolla on täydellinen tieto, on edessäsi.

5Katso, Jumala on voimallinen, mutta ei halveksu ketään; väkevä on hänen ymmärryksensä voima.

6Hän ei pidä jumalatonta elossa, vaan hankkii kurjille oikeuden.

7Hän ei käännä silmiänsä pois hurskaista, vaan antaa heidän istua kuningasten kanssa valtaistuimella ikuisesti; he kohoavat korkealle.

8Ja jos niinkin käy, että heidät kytketään kahleisiin, sidotaan kurjuuden köysillä,

9niin hän sillä ilmaisee heille, mitä he ovat tehneet ja mitä rikkoneet pöyhkeilemisellään,

10avaa heidän korvansa nuhtelulle ja käskee heitä kääntymään pois vääryydestä.

11Jos he kuulevat ja alistuvat, niin saavat viettää päivänsä onnessa ja ikävuotensa ihanasti.

12Mutta jos eivät kuule, niin he syöksyvät surman peitsiin ja menehtyvät ymmärtämättömyyteensä.

13Mutta jumalattomat pitävät vihaa, he eivät apua huuda, kun hän on heidät vanginnut.

14Heidän sielunsa kuolee nuoruudessa, heidän elämänsä loppuu niinkuin haureellisten pyhäkköpoikain.

15Kurjan hän vapahtaa hänen kurjuutensa kautta ja avaa hänen korvansa ahdistuksella.

16Sinutkin houkutteli ahdingosta pois avara tila, jossa ei ahtautta ollut, ja lihavuudesta notkuvan ruokapöydän rauha.

17Ja niin kohtasi sinua kukkuramäärin jumalattoman tuomio; tuomio ja oikeus on käynyt sinuun kiinni.

18Älköön kärsimyksen polte houkutelko sinua pilkkaamaan, älköönkä lunastusmaksun suuruus viekö sinua harhaan.

19Voiko huutosi auttaa ahdingosta tahi kaikki voimasi ponnistukset?

20Älä halaja yötä, joka siirtää kansat sijoiltansa.

21Varo, ettet käänny vääryyteen, sillä se on sinulle mieluisampi kuin kärsimys.

22Katso, Jumala on korkea, valliten voimassansa; kuka on hänen kaltaisensa opettaja?

23Kuka määrää hänen tiensä, ja kuka sanoo: 'Sinä teit väärin'?

24Muista sinäkin ylistää hänen töitänsä, joiden kiitosta ihmiset veisaavat;

25kaikki ihmiset ihailevat niitä, kuolevaiset katselevat niitä kaukaa.

26Katso, Jumala on suuri, emme häntä käsitä, hänen vuottensa luku on ilman määrää.

27Hän kokoaa vedenpisarat; ne vihmovat virtanaan sadetta,

28jota pilvet vuodattavat, valuttavat ihmisjoukkojen päälle.

29Kuka ymmärtää pilvien leviämiset, kuka hänen majansa jyrinän?

30Katso, hän levittää niiden päälle leimauksensa ja peittää meren pohjat.

31Sillä niin hän tuomitsee kansat, niin hän antaa runsaan ravinnon.

32Hän peittää molemmat kätensä leimauksilla ja lähettää ne ahdistajan kimppuun.

33Hänet ilmoittaa hänen jylinänsä, jopa karjakin hänen tulonsa."

1"Niin, siitä vapisee sydämeni ja hypähtää paikoiltansa.

2Kuulkaa, kuulkaa hänen äänensä pauhinaa ja kohinaa, joka käy hänen suustansa.

3Hän laskee sen kaikumaan kaiken taivaan alla, lähettää leimauksensa maan ääriin asti.

4Sen kintereillä ärjyy ääni, hän korottaa väkevän äänensä jylinän, eikä hän säästä salamoitaan, äänensä raikuessa.

5Ihmeellisesti Jumala korottaa äänensä jylinän, hän tekee suuria tekoja, joita emme käsittää taida.

6Sillä hän sanoo lumelle: 'Putoa maahan', samoin sadekuurolle, rankkasateittensa ryöpylle.

7Niin hän kytkee jokaiselta kädet, että kaikki ihmiset hänen tekonsa tietäisivät.

8Pedot vetäytyvät piiloon ja pysyvät luolissansa.

9Tähtitarhasta tulee tuulispää, pohjan ilmalta pakkanen.

10Jumalan henkäyksestä syntyy jää, ja aavat vedet ahdistuvat.

11Hän myös kuormittaa pilvet kosteudella ja hajottaa välähtelevät ukkosvaarunsa.

12Ne vyöryvät sinne tänne hänen ohjauksestaan, tehdäkseen maanpiirin päällä kaiken, mitä hän niille määrää.

13Hän antaa niiden osua milloin maalle vitsaukseksi, milloin siunaukseksi.

14Ota tämä korviisi, Job; pysähdy ja tarkkaa Jumalan ihmetöitä.

15Tiedätkö, kuinka Jumala niillä tekonsa teettää ja kuinka hän antaa pilviensä leimausten loistaa?

16Käsitätkö pilvien punnituksen, hänen ihmeensä, joka on kaikkitietävä?

17Sinä, jonka vaatteet kuumenevat, kun maa on raukeana etelän helletuulesta,

18kaarrutatko sinä hänen kanssansa taivaan, joka on vahva kuin valettu kuvastin?

19Neuvo, mitä meidän on hänelle sanottava; pimeydessämme emme voi tuoda esiin mitään.

20Olisiko hänelle ilmoitettava, että tahtoisin puhua? Kukapa vaatisi omaa tuhoansa!

21Ja nyt: ei voida katsella valoa, joka kirkkaana loistaa, kun tuuli on puhaltanut puhdistaen taivaan.

22Pohjoisesta tulee kultainen hohde; Jumalan yllä on peljättävä valtasuuruus.

23Kaikkivaltiasta emme saata käsittää, häntä, joka on suuri voimassa, joka ei oikeutta ja täydellistä vanhurskautta polje.

24Sentähden peljätkööt häntä ihmiset; hän ei katso keneenkään, joka on omasta mielestään viisas."

1Silloin Herra vastasi Jobille tuulispäästä ja sanoi:

2"Kuka olet sinä, joka taitamattomilla puheilla pimennät minun aivoitukseni?

3Vyötä nyt kupeesi kuin mies; minä kysyn sinulta, opeta sinä minua.

4Missä olit silloin, kun minä maan perustin? Ilmoita se, jos ymmärryksesi riittää.

5Kuka on määrännyt sen mitat-tottapa sen tiedät-tahi kuka on vetänyt mittanuoran sen ylitse?

6Mihin upotettiin sen perustukset, tahi kuka laski sen kulmakiven,

7kun aamutähdet kaikki iloitsivat ja kaikki Jumalan pojat riemuitsivat?

8Ja kuka sulki ovilla meren, kun se puhkesi ja kohdusta lähti,

9kun minä panin sille pilven vaatteeksi ja synkeyden kapaloksi,

10kun minä rakensin sille rajani, asetin sille teljet ja ovet

11ja sanoin: 'Tähän asti saat tulla, mutta edemmäksi et; tässä täytyy sinun ylväiden aaltojesi asettua'?

12Oletko eläissäsi käskenyt päivän koittaa tahi osoittanut aamuruskolle paikkansa,

13että se tarttuisi maan liepeisiin ja pudistaisi jumalattomat siitä pois?

14Silloin se muuttuu niinkuin savi sinetin alla, ja kaikki tulee kuin vaatetettuna esille;

15jumalattomilta riistetään heidän valonsa, ja kohonnut käsivarsi murskataan.

16Oletko astunut alas meren lähdesuonille asti ja kulkenut syvyyden kuilut?

17Ovatko kuoleman portit sinulle paljastuneet, oletko nähnyt pimeyden portit?

18Käsitätkö, kuinka avara maa on? Ilmoita se, jos kaiken tämän tiedät.

19Mikä on tie sinne, kussa asuu valo, ja missä on pimeyden asuinsija,

20että saattaisit sen alueellensa ja tuntisit polut sen majalle?

21Kaiketi sen tiedät, sillä synnyithän jo silloin, ja onhan päiviesi luku ylen suuri!

22Oletko käynyt lumen varastohuoneissa, ja oletko nähnyt rakeiden varastot,

23jotka minä olen säästänyt ahdingon ajaksi, sodan ja taistelun päiväksi?

24Mitä tietä jakaantuu valo ja itätuuli leviää yli maan?

25Kuka on avannut kuurnan sadekuurolle ja ukkospilvelle tien,

26niin että sataa maahan, joka on asumaton, erämaahan, jossa ei ihmistä ole,

27niin että autio erämaa saa kylläksensä ja maa kasvaa vihannan ruohon?

28Onko sateella isää, tahi kuka on synnyttänyt kastepisarat?

29Kenen kohdusta on jää tullut, ja kuka on synnyttänyt taivaan härmän?

30Vesi tiivistyy kuin kiveksi, ja syvyyden pinta sulkeutuu kiinni.

31Taidatko solmita Otavan siteet tahi irroittaa kahleista Kalevanmiekan?

32Voitko tuoda esiin eläinradan tähdet aikanansa ja johdattaa Seulaset lapsinensa?

33Tunnetko taivaan lait, tahi sinäkö säädät, miten se maata vallitsee?

34Taidatko korottaa äänesi pilviin ja saada vesitulvan peittämään itsesi?

35Taidatko lähettää salamat menemään, niin että sanovat sinulle: 'Katso, tässä olemme'?

36Kuka on pannut viisautta pilvenlonkiin, tahi kuka antoi pilvenhattaroille ymmärrystä?

37Kuka on niin viisas, että laskee pilvien luvun, kuka kaataa tyhjiksi taivaan leilit,

38kun multa on kuivunut kovaksi kuin valettu ja maakokkareet toisiinsa takeltuneet?"

39 "Sinäkö ajat saaliin naarasleijonalle ja tyydytät nuorten leijonain nälän,

40 kun ne kyyristyvät luolissansa ja ovat väijyksissä tiheikössä?

41 Kuka hankkii ravinnon kaarneelle, kun sen poikaset huutavat Jumalan puoleen ja lentelevät sinne tänne ruokaa vailla?

1 Tiedätkö sinä vuorikauristen poikimisajat, valvotko peurojen synnytyskipuja?

2 Lasketko, milloin niiden kuukaudet täyttyvät, ja tiedätkö ajan, milloin ne poikivat?

3 Ne painautuvat maahan, saavat ilmoille sikiönsä ja vapautuvat synnytystuskistaan.

4 Niiden vasikat vahvistuvat, kasvavat kedolla; ne lähtevät tiehensä eivätkä enää palaja.

5 Kuka on laskenut villiaasin vapaaksi, kuka irroittanut metsäaasin siteet,

6 sen, jolle minä annoin aavikon asunnoksi ja suola-aron asuinsijaksi?

7 Se nauraa kaupungin kohinalle, ajajan huutoa se ei kuule;

8 se tähystelee vuorilta laiduntansa ja etsii kaikkea vihantaa.

9 Taipuuko villihärkä sinua palvelemaan, ja yöpyykö se sinun seimesi ääreen?

10 Voitko ohjaksilla pakottaa villihärän vaolle, tahi äestääkö se laaksonpohjia sinua seuraten?

11 Voitko siihen luottaa, siksi että sen voima on suuri, voitko jättää sen haltuun työsi hedelmät?

12 Voitko uskoa, että se palajaa ja kokoaa viljasi sinun puimatantereellesi?

13 Kamelikurjen siipi lepattaa iloisesti, mutta asuuko sen sulissa ja höyhenissä haikaran hellyys?

14 Se jättää munansa maahan, hiekalle helteen haudottaviksi.

15 Ei se ajattele, että jalka voi ne särkeä ja metsän eläimet polkea ne rikki.

16 Se on tyly poikasilleen, niinkuin ne eivät olisikaan sen omia; hukkaan menee sen vaiva, mutta ei se sitä pelkää.

17 Sillä Jumala on jättänyt sen viisautta vaille ja tehnyt sen ymmärryksestä osattomaksi.

18 Kun se kiitää ilmaa piesten, nauraa se hevoselle ja ratsumiehelle.

19 Sinäkö annat hevoselle voiman, puetat sen kaulan liehuvalla harjalla?

20 Sinäkö panet sen hyppimään kuin heinäsirkan? Sen uljas korskunta on peljättävä.

21 Se kuopii lakeutta ja iloitsee, lähtee voimalla asevarustuksia vastaan.

22 Se nauraa pelolle, ei säiky eikä väisty miekan edestä.

23 Sen yllä kalisee viini, välkähtää keihäs ja peitsi.

24 Käy jyrinä ja jytinä, kun se laukaten taivalta ahmii; ei mikään sitä pidätä sotatorven pauhatessa.

25 Milloin ikinä sotatorvi soi, hirnuu se: iihaha! Jo kaukaa se vainuaa taistelun, päälliköiden jylisevän äänen ja sotahuudon.

26 Sinunko ymmärryksesi voimasta jalohaukka kohoaa korkealle, levittää siipensä kohti etelää?

27 Tahi sinunko käskystäsi kotka lentää ylhäälle ja tekee pesänsä korkeuteen?

28 Kalliolla se asuu ja yöpyy, kallion kärjellä, vuorilinnassaan.

29 Sieltä se tähystelee saalista; kauas katsovat sen silmät.

30 Sen poikaset särpivät verta, ja missä on kaatuneita, siellä on sekin."

1 Niin Herra vastasi Jobille ja sanoi:

2 "Tahtooko vikoilija riidellä Kaikkivaltiasta vastaan? Jumalan syyttäjä vastatkoon tähän!"

3 Silloin Job vastasi Herralle ja sanoi:

4 "Katso, minä olen siihen liian halpa; mitäpä sinulle vastaisin? Panen käteni suulleni;

5 kerran minä olen puhunut, enkä enää mitään virka, kahdesti, enkä enää sitä tee."

6 Silloin Herra vastasi Jobille tuulispäästä ja sanoi:

7 "Vyötä nyt kupeesi kuin mies; minä kysyn sinulta, opeta sinä minua.

8 Sinäkö teet tyhjäksi minun oikeuteni, tuomitset minut syylliseksi, ollaksesi itse oikeassa?

9 Tahi onko sinun käsivartesi niinkuin Jumalan, ja voitko korottaa äänesi jylinän niinkuin hän?

10 Kaunistaudu kunnialla ja korkeudella, pukeudu loistoon ja kirkkauteen.

11 Anna vihasi kiivastuksen purkautua, ja masenna katseellasi kaikki ylpeät.

12 Nöyryytä katseellasi kaikki ylpeät, ja muserra jumalattomat siihen paikkaan.

13 Kätke heidät tomuun kaikki tyynni, sulje heidän kasvonsa salaiseen kätköön.

14 Silloin minäkin ylistän sinua, kun oikea kätesi on hankkinut sinulle voiton.

15 Katso Behemotia, jonka minä loin niinkuin sinutkin; se syö ruohoa niinkuin raavas.

16 Katso, sen voima on lanteissa, sen väkevyys vatsalihaksissa.

17 Se ojentaa jäykäksi häntänsä kuin setripuun, sen reisijänteet ovat lujiksi punotut.

18 Sen luut ovat niinkuin vaskiputket, sen nikamat niinkuin raudasta taotut.

19 Se on Jumalan töiden esikoinen; sen luoja ojentaa sille miekan.

20 Sille kantavat satonsa vuoret, joilla kaikki metsän eläimet leikitsevät.

21 Lootuspensaiden alla se makaa, ruovikon ja rämeen kätkössä.

22 Lootuspensaat peittävät sen varjoonsa, puron pajut ympäröivät sitä.

23 Jos virta hätyyttää, ei se säikähdy, se on huoleton, kuohukoon vaikka itse Jordan sen kitaan.

24 Kukapa kävisi kiinni sen silmiin, lävistäisi heittoaseella sen turvan?

1 Voitko onkia koukulla Leviatanin ja siimaan kietoa sen kielen?

2 Voitko kiinnittää kaislaköyden sen kuonoon ja väkäraudalla lävistää siltä posken?

3 Rukoileeko se sinua paljon, tahi puhutteleeko se sinua lempeästi?

4 Tekeekö se liiton sinun kanssasi, että saisit sen olemaan orjanasi ainaisesti?

5 Voitko leikkiä sillä niinkuin lintusella tahi sitoa sen tyttöjesi pidellä?

6 Hierovatko pyyntikunnat siitä kauppaa, jakavatko sen kauppamiesten kesken?

7 Voitko iskeä sen nahan täyteen ahinkaita ja sen pään kala-ahraimia?

8 Laskehan vain kätesi sen päälle, niin muistat sen ottelun; et sitä toiste yritä!

9 Katso, siinä toivo pettää; jo sen näkemisestä sortuu maahan."

10 "Ei ole niin rohkeata, joka sitä ärsyttäisi. Kuka sitten kestäisi minun edessäni?

11 Kuka on minulle ensin antanut jotakin, joka minun olisi korvattava? Mitä kaiken taivaan alla on, se on minun.

12 En saata olla puhumatta sen jäsenistä, en sen voimasta ja sorjasta rakenteesta.

13 Kuka voi riisua siltä päällysvaatteen, kuka tunkeutua sen kaksinkertaisten purimien väliin?

14 Kuka on avannut sen kasvojen kaksoisoven? Sen hammasten ympärillä on kauhu.

15 Sen ylpeytenä ovat uurteiset selkäkilvet, kiinnitetyt lujalla sinetillä.

16 Ne käyvät tarkoin toinen toiseensa, niin ettei ilma välitse pääse.

17 Ne ovat toisiinsa liitetyt, pysyvät kiinni erkanematta.

18 Sen aivastus on kuin valon välähdys, sen silmät ovat kuin aamuruskon silmäripset.

19 Sen kidasta lähtee tulisoihtuja, sinkoilee säkeniä.

20 Sen sieramista käy savu niinkuin kihisevästä kattilasta ja kaislatulesta.

21 Sen puhallus polttaa kuin tuliset hiilet, ja sen suusta lähtee liekki.

22 Sen kaulassa asuu voima, ja sen edellä hyppii kauhistus.

23 Sen pahkuraiset lihat ovat kiinteät, ovat kuin valetut, järkkymättömät.

24 Sen sydän on valettu kovaksi kuin kivi, kovaksi valettu kuin alempi jauhinkivi.

25 Kun se nousee, peljästyvät sankarit, kauhusta he tyrmistyvät.

26 Jos sen kimppuun käydään miekoin, ei miekka kestä, ei keihäs, ei heittoase eikä panssari.

27 Sille on rauta kuin oljenkorsi, vaski kuin lahopuu.

28 Ei aja sitä pakoon nuoli, jousen poika, akanoiksi muuttuvat sille linkokivet.

29 Kuin oljenkorsi on sille nuija, keihästen ryskeelle se nauraa.

30 Sen vatsapuolessa on terävät piikit, se kyntää mutaa leveälti kuin puimaäes.

31 Se panee syvyyden kiehumaan kuin padan, tekee meren voidekattilan kaltaiseksi.

32 Sen jäljessä polku loistaa, syvyydellä on kuin hopeahapset.

33 Ei ole maan päällä sen vertaista; se on luotu pelottomaksi.

34 Se katsoo ylen kaikkea, mikä korkeata on; se on kaikkien ylväitten eläinten kuningas."

1Silloin Job vastasi Herralle ja sanoi:

2"Minä tiedän, että sinä voit kaikki ja ettei mikään päätöksesi ole sinulle mahdoton toteuttaa.

3'Kuka peittää minun aivoitukseni taitamattomasti?' Siis on niin: minä puhuin ymmärtämättömästi, asioista, jotka ovat ylen ihmeelliset minun käsittää.

4Kuule siis, niin minä puhun; minä kysyn, opeta sinä minua.

5Korvakuulolta vain olin sinusta kuullut, mutta nyt on silmäni sinut nähnyt.

6Sentähden minä peruutan puheeni ja kadun tomussa ja tuhassa."

7Mutta senjälkeen kuin Herra oli puhunut Jobille nämä sanat, sanoi Herra teemanilaiselle Elifaalle: "Minun vihani on syttynyt sinua ja sinun kahta ystävääsi kohtaan, koska ette ole puhuneet minusta oikein niinkuin minun palvelijani Job.

8Ottakaa siis seitsemän mullikkaa ja seitsemän oinasta, käykää minun palvelijani Jobin luo ja uhratkaa puolestanne polttouhri, ja minun palvelijani Job rukoilkoon teidän puolestanne. Tehdäkseni hänelle mieliksi en saata teitä häpeälliseen rangaistukseen siitä, ettette puhuneet minusta oikein niinkuin minun palvelijani Job."

9Niin teemanilainen Elifas, suuhilainen Bildad ja naemalainen Soofar menivät ja tekivät, niinkuin Herra oli heille puhunut; ja Herra teki Jobille mieliksi.

10Ja kun Job rukoili ystäväinsä puolesta, käänsi Herra Jobin kohtalon, ja Herra antoi Jobille kaikkea kaksin verroin enemmän, kuin hänellä ennen oli ollut.

11Ja kaikki hänen veljensä ja sisarensa ja kaikki hänen entiset tuttavansa tulivat hänen tykönsä ja aterioitsivat hänen kanssaan hänen talossansa, ja he surkuttelivat ja lohduttivat häntä kaikesta siitä onnettomuudesta, jonka Herra oli antanut kohdata häntä. Ja he antoivat kukin hänelle yhden kesitan ja yhden kultarenkaan.

12Ja Herra siunasi Jobin elämän loppupuolta vielä enemmän kuin sen alkua, niin että hän sai neljätoista tuhatta lammasta, kuusi tuhatta kamelia, tuhat härkäparia ja tuhat aasintammaa.

13Ja hän sai seitsemän poikaa ja kolme tytärtä.

14Ensimmäiselle hän antoi nimen Jemima, toiselle nimen Kesia ja kolmannelle nimen Keren-Happuk.

15Eikä ollut koko maassa niin kauniita naisia kuin Jobin tyttäret; ja heidän isänsä antoi heille perintöosan heidän veljiensä rinnalla.

16Tämän jälkeen Job eli vielä sataneljäkymmentä vuotta ja sai nähdä lapsensa ja lastensa lapset neljänteen polveen asti.

17Sitten Job kuoli vanhana ja elämästä kyllänsä saaneena.